torstai, 8. marraskuu 2007

Muutto

Tämä on viimeinen mitä Vuodatukseen kirjoitan. En jaksa sitä että tämä ei toimi. Kiitos näistä kuukausista, aika siirtyä eteenpäin:

http://avoinna.wordpress.com/

keskiviikko, 7. marraskuu 2007

Pimeys, vesi ja veri

Tämä päivä on musta, valkoinen ja punainen.

Kun ajoin kotiin kaupungista, joki oli musta ja kylmä, valot valkoisia laineiden kärjissä. Katuvalot valkoisia ja yksin, kykenemättä pimeydelle mitään, yhtä kylmiä kuin pimeys itse. Pilvet olivat punaisia ja korkeita pään yllä.

Veri on kaunista. Minä en ole koskaan pitänyt verta iljettävänä tai edes kovin pelottavana. Veri on elämää - sen paikka on ihmisen sisällä. Kun se on ulkona, se on irrallaan tarkoituksestaan, mutta edelleen kaunista.

Minä halusin syyttää jotakin, jotakuta tänään. Halusin vihata jotakin, jotakuta. Ei se ollut mahdollista, ei ollut mitään eikä ketään jota vihata. Tappaja sai kasvot heti, tuli heti ihmiseksi, nuoreksi pojaksi joka on liian kaukana itsestään, pojaksi jota ei voi vihata. Ympäristöllä taas ei ole kasvoja, ei henkilöllisyyttä, eikä sitäkään voi vihata. Jäljelle jää turhautuminen.

tiistai, 6. marraskuu 2007

Vedenpinta

Viikonloppu oli täynnä. Aivan täynnä. Sunnuntai lettuineen ja lautapeleineen venyi kahteen. Minä nauroin hurjan paljon.

Tänään istuin tämän talon pihalla ja totesin, ettei tämä ole koti vaan asunto. Aika harvassa kodit ovat.

Välivainiolla ajattelin sitä millä metodein hankkisin sieltä asunnon jos olisi aika hankkia asunto, ja sitten mietin että seuraavan kerran kun vaihdan kaupunkia, muutan varmaan Tampereelle. Ennemmin tai myöhemmin, Tampere on väistämätön.

En ole ollut Jussin kanssa kahden juurikaan. En ole halunnutkaan olla. Vaikken olekaan sanonut sitä, koska en ole halunnut puhuakaan Jussille. Olen halunnut olla muualla, itsekseni, muiden kanssa. Hyvältä on tuntunut olla ajattelematta mitään, puhumatta mitään. Paljonkaan.

Äsken olin jo mennyt nukkumaan, maannut paikallani puolisen tuntia. Kysyin Jussilta "nukutko", vaikeneminen oli myöntymistä. Jussi lukee siis näistä asioista samaan aikaan kuin kaikki muutkin, blogista.

En tiedä vielä mitä ovat "nämä asiat". Ehkä ei mitään dramaattista. Ei minulla ole suuria tunteita nyt. On vain todella tiivistä hiljaisuutta pään sisällä. Sellaista hiljaisuutta jota voi leikata veitsellä.

Huomenna on paljon töitä, ja illalla Oulu Open Decks. Luultavasti herään vasta kun Jussi on lähtenyt ja lähden ennen kuin hän tulee kotiin. Ja tulen itse kotiin joskus yöllä.

En minä tiedä mitä kaipaan ja mitä pakenen. Miksi en haluaisi puhua. Miksi en haluaisi olla täällä. Ei minusta tunnu pahalta, ei ollenkaan. Minä olen itseeni ja elämääni yllättävän tyytyväinen. Ehkä kehrään draamaa omaksi huvikseni.

Jussikaan ei tunnu pahalta. Mutta silti en halua puhua hänen kanssaan. En tiedä miksi. Enkä tiedä miksi pitäisi puhua.

Ruoasta, rahasta, peleistä ja elokuvista puhuminen on hiljaisuutta. Musiikki on hiljaisuutta. Ystävälliset suukot ja kahvin keittäminen ovat hiljaisuutta.

Minä luulen että Jussilla olisi minulle asiaa jos vain kysyisin. Jussi on paljon omissa ajatuksissaan, omassa tilassaan, pelaamassa. Eikä minun tee mieli kutsua häntä sieltä pois.

Minä en halua täyttää tätä hiljaisuutta raskaalla tummalla puheella, minä haluan leikkiä. Keskittyneesti ja nauttien, oppien uutta.

Ei minulla ole kiire mihinkään. Päivät kulkevat jatkuvan liikkeen voimalla, hidastamatta - ei voi kuin tarttua kiinni ja kulkea mukana, katsoa mihin juna vie.

Hiljaisuus on kuin vedenpinta joka on tyyni vain siksi että tuuli on täydellisen tasainen.

sunnuntai, 4. marraskuu 2007

Näin käy joskus.



kite.jpg

sunnuntai, 4. marraskuu 2007

Diagonaali puistossa

Kävelin jäätyneen ruohikon ylitse. 626 askelta suorassa linjassa, sinne ja takaisin. Sitä ei voi tehdä Jyväskylässä.

Löysin pimeyttä, en hiljaisuutta. Hiljaisuus löytynee paremmin joskus muulloin kuin lauantaiyönä.

Kaipaan yhä jotain, mutta menen silti nukkumaan. Luultavasti. En tiedä miten saavuttaisin tänään enää mitään.