Teemaviikkoa seurasi teemaviikonloppu: Miten paljon loistavia asioita yhteen viikonloppuun voi mahtua?
Toteutetaan raportointi rajauksella "asioita joita en ikinä olisi voinut arvata tapahtuvan minun elämässäni".
- Vietin hauskan, mukavan ja luontevan viikonlopun lapsiperheen
seurassa. Minä joka pelkään lapsia. En pelkää enää niin paljon. Tuntuu
että sain jonkinlaisen hennon yhteyden, että minusta pidettiin. Onpas palkitseva tunne.
- Koin peräkkäin yhden loistavan improteatteriesityksen ja kolme
keikkaa. Mikä tahansa niistä olisi riittänyt tekemään illasta arvokkaan
ja innostavan kokemuksen. Miten ihminen voi ottaa vastaan niin paljon
hyvää meininkiä, taitoa, energiaa, intensiivisyyttä? Miten minuun
mahtuu? (Tämä oli siis Amnesty-klubi Tampereen Klubilla: Improteatteri
Snorkkeli, Maritta Kuula & Jyrki Sahla, Samuli Putro itsekseen,
Absoluuttinen Nollapiste.)
- Väljän mutta innostuneen yleisön takaisin lavalle vaatima Putro kysyi
yleisöltä liikuttuneena, olisiko encorebiisi vanha vai uusi. Minä
katsoin herraa silmiin asemistani eturivistä: "Uusi biisi." Putro:
"Uusi biisi?" Minä. "Joo." Mielipiteitä esitettiin ilmassa toki
muitakin, mutta Putro päätyi nopeasti uuteen ja perusteli vanhan
vaatijalle, alkua en muista, kun yllättäen tuo lopun sivulause jäi
paremmin mieleen: "... sitäpaitsi sinä olet ruma mies ja tuo on kaunis
nainen." Viittasi minuun. Lauri siinä vierellä oli jotenkin ylpeän
asiallisen varmistava, että faktahan se. Teemaviikonlopun keskeisin
tunne, huipulla oleminen,
kulminoitui tuohon hetkeen. Minä! Minä olen illan kuningatar,
oleellisten ihmisten mielestä hyvä tyyppi ja kaunis! Nyt ja tässä!
- Lauloin mukana suurimman osan Absoluuttisen Nollapisteen biiseistä,
se tuli luonnostaan ja se tuntui hyvältä. Hyvältä tuntui myös keikan
jälkeinen pyöriminen ja pomppiminen Laurin kanssa, Laurin joka otti
itselleen tilaa ja antoi mennä vaan miten tuntuu, kaksimetrinen mies
joka poukkoilee innostuessaan
ja jonka ääni kuuluu helposti koko ylistävän yleisön äänivyöryn yli:
"Soittakaa vielä yksi kappale!", joka ei hyssyttele, ei pelkää näyttää
iloaan, jonka ilolle voi nauraa itsensä hengästyksiin.
- Klubin uskomattomat dj:t, jotka soittivat koko illan ajan Juuri
Oikeita Kappaleita, päättivät illan Red Hot Chili Peppersin teokseen My
Friends, joka on minulle kauneimpia ja merkityksellisimpiä koskaan, ja
minä lauloin sen alusta loppuun, minä joka pelkään laulamista, omaa
ääntäni, hengittämistä siinä ja rytmiä ja sointuja.
- Tapasin keikalla ihmisen A jonka olemassaolosta tiesin ihmisen B
kautta, ja joka näemmä myös tiesi minusta epäsuorasti B:n kautta, ja
joka oli paikalla ihmisen C kanssa, jonka myös jotenkin tunnen, ja
jolta A oli kysynyt että tunnetko sellaista Kaisaa kun olette molemmat
Jyväskylästä. Kuvion B ja C eivät tunne toisiaan. Aiemmin B:n kertoessa
minulle A:sta vakuutuin siitä, että A on mainio ja arvostettava tyyppi.
Olin aika täpinöissäni tästä kohtaamisesta.
- Sunnuntaina arvostamani taiteilija kertoi itsensä avaten mitä pitää
tärkeänä taiteessa, kirjoittamisessa ja elämässä. Minä olin samaa
mieltä.
Tässä viikonlopussa oli niin paljon alkuja, uudelleenarviointeja,
palojen uudelleenjärjestymistä, napsahteluja ja nyrjähtelyjä, etten voi
mitenkään tajuta vielä niiden merkitystä. Kylvämistä, taas. Katsotaan
mitä sitten nousee, kehittyy, kypsyy. Tuntuu että hyvää ja ravitsevaa
ja kaunista.
maanantai, 27. maaliskuu 2006
Kommentit