Vessassa oleva Rexona-käsisaippua sai minut miettimään tunnepäätöksiä.

Kun siis. Minä en ole ostanut sitä. Se oli täällä jo kun muutin. Enkä minä edes yleensä käytä sitä, mutta ajattelin että vieraita kohtaan olisi ystävällistä pitää sitä esillä.

Minulla vaan on jotenkin koko ajan joku tarve selittää mielessäni muille että "en minä ole ostanut sitä, en minä ostaisi Rexonaa".

Mikä tietenkin johtaa mietintään siitä että miksi en. No: se on Unileverin tuote. Ei Unilever tietääkseni ole minulle koskaan mitään pahaa tehnyt. Eikä ole Procter & Gamblekaan. Saatika muu ylikansallinen suuryhtiö. En minä oikeasti tiedä miksi niiden tuotteita ei pitäisi ostaa.

Perustelen sitä itselleni jotenkin siihen tapaan etten tahdo antaa rahojani sellaiselle yhtiölle joka on jo paisunut sellaisiin mittasuhteisiin joita minä en voi ymmärtää, ja jolla on ärsyttäviä mainoskampanjoita, ja jonka tuotteiden valmistusmaata ja tuotantotapoja minä en tiedä, ja joka vaan vaikuttaa Pahalta.

Arvelen, että aika pieni osa minun ostopäätöksistäni on lopulta rationaalisia. Olen kuvitellut että suurin osa olisi. Onhan toki niin, että harvemmin ostan jotain vain sen takia että se on tarjouksessa tai sillä on nätti paketti - mutta toisaalta ihan yhtä harvoin taustalla on järkevä punnitseminen eri tuotteiden ja yritysten hyvien ja huonojen puolten välillä.

Minä teen tunnepäätöksiä. Joku markkinointiguru sanoi kirjassaan, että mitä suurempi päätös on, sitä enemmän tunnetta siihen on vaikuttamassa. Talon ostaminen. Yhtiökumppanin valinta. Muutto vieraalle paikkakunnalle. Äänestäminen.

Tai ehkä se sana ei ole "tunne", ehkä se on "intuitio". Intuitiopäätöksiä. Perstuntumalla. Lopulta minä en tiedä asioista kovin paljon, välillä tuntuu siltä että pitäisi lukea kansantaloustieteestä appro ennenkuin voisin ostaa leipää rationaalisesti. Minuun vaikuttaa se, mitä kunnioittamani ihmiset ja organisaatiot ovat mieltä erilaisista tuotteista ja ostamisperiaatteista, ja minuun vaikuttaa yrityksen imago, ja minuun vaikuttaa saamani tuoteinformaation muotoilu, onko se asiakasta aliarvioivaa vai vilpitöntä vai kaunistelevaa vai asiallista vai hauskaa. Ja mainokset vaikuttavat minuun, usein päinvastaisesti kuin niiden tarkoitus on, mutta vaikuttavat silti. Luovat mielikuvia yrityksestä. Niiden pohjalta minä teen päätökseni.

Jotenkin se vaivaa minua. Että ostopäätökseni eivät perustu faktoihin. Että en voi tietää kaikkea, en ehdi enkä jaksa enkä edes viitsi ottaa selvää kaikesta mistä "pitäisi", enkä kuitenkaan suostu luottamaan auktoriteetteihin (enimmäkseen kai tarkoitan tässä ympäristöjärjestöjä). En suostu uskomaan ennen kuin saan itse kaiken saman informaation kuin auktoriteettikin. Mutta silti toisten mielipiteet vaikuttavat minun mielikuviini, ja sitä kautta päätöksiini. Jotka lopulta ovat tunnepäätöksiä.

Kai minä voisin hyväksyä sen itsessäni? Etten ole joka asiassa rationaalinen? Oikeastaan aika harvassa asiassa. Voisin ihan suosiolla myöntää että minussa on paljon tunnetta ja vaistoja, ja etten ole riippumaton, etten ole objektiivinen, hitto soikoon eihän kukaan ole.

Miten kehittyy se mielikuvasto, jossa jokaisella yrityksellä ja tuotteella on leima, jossa on tuomio: "Hyvä" tai "Paha"?