Ulkona sataa! Mahtavaa!
Nukuin yhdentoista tunnin yöunet ihan sujuvasti, näin unia ainakin kahdesta mielenkiintoisesta asiasta.
Ensinnäkin menin naimisiin - häät oli aika kummalliset, mutta oikein
mukavat - kauheasti porukkaa, ja oli sellainen olo kuin olisin aika
sivussa juhlien keskipisteestä, niinkuin nyt olen aina tuollaisissa
juhlissa - jossain vaiheessa tuli humoristinen olo, laskeuduin toiselle
polvelleni anopin edessä ja pyysin korein sanankääntein sulhasen kättä.
Myöhemmin yöllä minulla oli jonkinlainen äidinkielen koe, jossa piti
tuottaa fiksua, ajatuksellista ja filosofista tekstiä - en pystynyt
keskittymään kun vierustoveri höpisi koko ajan jotain typeriä - olin
häntä kohtaan jotenkin epämääräisen väkivaltainen - minulla ei ollut
tyhjää paperia ollenkaan joten piti kirjoittaa jonkin vanhan kirjan
sivuille alkuperäisen tekstin päälle - kynä oli tylsä eikä ollut
teroitinta - otin tauon ja menin selittämään opettajalle tätä
tilannetta, pöydällä huomasin yllättäen teroittimen (sellaisen
klassisen ison joita oli ala-asteella opettajanpöydällä aina, sellaisen
jota veivataan) - hieman sain purettua turhautumistani opettajalle,
joka ymmärsi - opettaja oli tosiaan lukion suosikkiopettajani, hän joka
niin suuresti vaikutti sekä ajatteluuni että kirjoittamiseeni -
häiriötekijöille ei kuitenkaan voinut mitään sen kummempia, joten
palasin paikalleni ja jatkoin tekstiä, josta lopulta tuli lyhyt ja
huono, mikä oli kova pala itsetunnolleni.
Dream Theaterin Six Degrees of Inner Turbulence -tuplalevyn kakkoslevy
(eli kuutoskappale) on ihan erityisen loistava, ja vielä siitäkin olen
erityisen kiintynyt Solitary Shell -raitaan.
Nyt on aika vähästressinen olo, kaikki tentit takana, ja enää kaksi
opiskeluun liittyvää tehtävää suoritettavana. Ainakin toisen niistä
teen tänään, toista on ensi viikkokin aikaa räpeltää. Ensi viikolla on
aikaa myös hoitaa kaikki loput matkustusasiat, joita ei oikeastaan
olekaan kauhean monta, ja toivottavasti hankkia vielä vähän jotain
ylimääräistäkin tietoa ja tehdä sellainen hieno käytännöllinen
olkalaukku joka minulla on ollut mielessä jo pitkään.
Vähän on sellainen olo kuin olisin ylikierroksilla, sen huomaan
erityisesti silloin kun puhun Joonan kanssa - höpötän kaikenlaista
epäolennaista, joku tarve täyttää tila puheella, joku tyhjyyden ja
hiljaisuuden pelko. Mielen täyttää pienten käytännön asioiden kulkue,
tehtävälista, joka konkretisoituu neliönmuotoisina muistilappuina joita
on ympäriinsä tietokonepöytää.
Mietin matkustamista, pitkiä aikoja lentokoneessa ja junassa, mitä
silloin liikkuu mielessä. Mitä nyt lähellä olevia asioita näkee
selvemmin, kun menee kauas? Sitten kun saan kaiken täällä tehtyä ja
olen matkalla, sitten kun sille ei voi enää mitään, kun olen
vääjäämättä liukumassa alas mäkeä, onko reaktio rauhoittuminen? Voinko
silloin päästää irti tästä levottomuudesta, antaa sen olla, ottaa
vastaan sen mikä tulee, hyväksyä? Vai yritänkö silloinkin vielä
suorittaa, hermostunko kun asiat eivät suju täsmälleen siten kuin olen
kuvitellut (yllätyksiähän tulee aivan varmasti)? Joustanko? Toiminko
loogisesti vai hermostuneisuuteni sumentamana? Osaanko nauttia uusista
kokemuksista, vai kulutanko voimavarani rahoista ja aikatauluista
huolehtimiseen? Miten paljon pelkään, ja mitä?
Ja kun tulen takaisin, olen jollain tavalla toinen ihminen kuin
lähtiessä. Kuka? Ja olenko silloin Kortekallio? Mitä se on? Mikä minä
olen nyt, kun olen Heikkilä? Vai olenko, todella? Onko nimenvaihdossa
kysymys siitä, että haluaa muuttua toiseksi ihmiseksi, vai tulla siksi
joka jo on?
Muitakin ajatuksia on, mutta niiden paikka ei ehkä ole tässä. Vielä. Nyt lopultakin myöhäinen lounas, joka minulle on aamiainen.
torstai, 18. toukokuu 2006
Kommentit