Ulkona sataa! Mahtavaa!

Nukuin yhdentoista tunnin yöunet ihan sujuvasti, näin unia ainakin kahdesta mielenkiintoisesta asiasta.

Ensinnäkin menin naimisiin - häät oli aika kummalliset, mutta oikein mukavat - kauheasti porukkaa, ja oli sellainen olo kuin olisin aika sivussa juhlien keskipisteestä, niinkuin nyt olen aina tuollaisissa juhlissa - jossain vaiheessa tuli humoristinen olo, laskeuduin toiselle polvelleni anopin edessä ja pyysin korein sanankääntein sulhasen kättä.

Myöhemmin yöllä minulla oli jonkinlainen äidinkielen koe, jossa piti tuottaa fiksua, ajatuksellista ja filosofista tekstiä - en pystynyt keskittymään kun vierustoveri höpisi koko ajan jotain typeriä - olin häntä kohtaan jotenkin epämääräisen väkivaltainen - minulla ei ollut tyhjää paperia ollenkaan joten piti kirjoittaa jonkin vanhan kirjan sivuille alkuperäisen tekstin päälle - kynä oli tylsä eikä ollut teroitinta - otin tauon ja menin selittämään opettajalle tätä tilannetta, pöydällä huomasin yllättäen teroittimen (sellaisen klassisen ison joita oli ala-asteella opettajanpöydällä aina, sellaisen jota veivataan) - hieman sain purettua turhautumistani opettajalle, joka ymmärsi - opettaja oli tosiaan lukion suosikkiopettajani, hän joka niin suuresti vaikutti sekä ajatteluuni että kirjoittamiseeni - häiriötekijöille ei kuitenkaan voinut mitään sen kummempia, joten palasin paikalleni ja jatkoin tekstiä, josta lopulta tuli lyhyt ja huono, mikä oli kova pala itsetunnolleni.


Dream Theaterin Six Degrees of Inner Turbulence -tuplalevyn kakkoslevy (eli kuutoskappale) on ihan erityisen loistava, ja vielä siitäkin olen erityisen kiintynyt Solitary Shell -raitaan.

Nyt on aika vähästressinen olo, kaikki tentit takana, ja enää kaksi opiskeluun liittyvää tehtävää suoritettavana. Ainakin toisen niistä teen tänään, toista on ensi viikkokin aikaa räpeltää. Ensi viikolla on aikaa myös hoitaa kaikki loput matkustusasiat, joita ei oikeastaan olekaan kauhean monta, ja toivottavasti hankkia vielä vähän jotain ylimääräistäkin tietoa ja tehdä sellainen hieno käytännöllinen olkalaukku joka minulla on ollut mielessä jo pitkään.

Vähän on sellainen olo kuin olisin ylikierroksilla, sen huomaan erityisesti silloin kun puhun Joonan kanssa - höpötän kaikenlaista epäolennaista, joku tarve täyttää tila puheella, joku tyhjyyden ja hiljaisuuden pelko. Mielen täyttää pienten käytännön asioiden kulkue, tehtävälista, joka konkretisoituu neliönmuotoisina muistilappuina joita on ympäriinsä tietokonepöytää.

Mietin matkustamista, pitkiä aikoja lentokoneessa ja junassa, mitä silloin liikkuu mielessä. Mitä nyt lähellä olevia asioita näkee selvemmin, kun menee kauas? Sitten kun saan kaiken täällä tehtyä ja olen matkalla, sitten kun sille ei voi enää mitään, kun olen vääjäämättä liukumassa alas mäkeä, onko reaktio rauhoittuminen? Voinko silloin päästää irti tästä levottomuudesta, antaa sen olla, ottaa vastaan sen mikä tulee, hyväksyä? Vai yritänkö silloinkin vielä suorittaa, hermostunko kun asiat eivät suju täsmälleen siten kuin olen kuvitellut (yllätyksiähän tulee aivan varmasti)? Joustanko? Toiminko loogisesti vai hermostuneisuuteni sumentamana? Osaanko nauttia uusista kokemuksista, vai kulutanko voimavarani rahoista ja aikatauluista huolehtimiseen? Miten paljon pelkään, ja mitä?

Ja kun tulen takaisin, olen jollain tavalla toinen ihminen kuin lähtiessä. Kuka? Ja olenko silloin Kortekallio? Mitä se on? Mikä minä olen nyt, kun olen Heikkilä? Vai olenko, todella? Onko nimenvaihdossa kysymys siitä, että haluaa muuttua toiseksi ihmiseksi, vai tulla siksi joka jo on?

Muitakin ajatuksia on, mutta niiden paikka ei ehkä ole tässä. Vielä. Nyt lopultakin myöhäinen lounas, joka minulle on aamiainen.