Toissapäivänä löysin netin syövereistä yläasteen luokkatoverin. Eilen, keskusteltuani 15-vuotiaan irkkitutun kanssa omilleenmuuttamisesta, innostuin etsimään vanhoja päiväkirjojani. Aktiivisessa muistissa ei ollut, että minulla on ne vielä tallessa! Mitä ihmeitä sieltä löytyikään!

Luin päiväkirjoistani vain yhden, se alkaa 1.2.1999 gregoriaanisen kalenterin mukaan ja päättyy 13 mol 5113 mayojen ajanlaskun mukaan (26.12.2000). Olen kirjoittanut siihen kolmella selvästi toisistaan erottuvalla käsialalla.

1.6.1999 olen juuri muuttanut Vesannolle Siilinjärveltä. "Kello on seitsemän illalla ja minä tahdon mennä nukkumaan. Ei vaan millään jaksaisi kiinnittää huomiota elämiseen." Kirjoitan päiväkirjaan mantraa, rukousta, toistan yhä uudelleen että tarvitsen ystäviä. Seuraavana yönä näen lentounen, unessa nousen lentoon entisen yläasteeni pihalla, minulla on huurteesta ja jäästä muodostuneet siivet ja voin nousta ilmaan kun vain annan ilman tulla itseni alle. Uni lohduttaa minua ja pitää minut hyvällä mielellä seuraavan päivän ajan.

26.11.1999 kuvaus Vesannon yläasteesta: "Ihmiset on keskinkertaisia. Ne on mulle läheisempiä kuin siilinjärveläiset koskaan, mä kerron niille kauheasti asioita ja silleen, mutta ne ei kiehdo mua. Mä en kiinnosta niitä eikä ne kiinnosta mua. TÄÄLLÄ EI VOI PAETA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTEEN. Ihmisiä on niin vähän ja paikkoja on niin vähän ettei voi mennä mihinkään itekseen masentumaan... Pitää vaan roikkua porukassa vaikkei YHTÄÄN tahtois. Seurakunta liittyy kaikkeen aina ja ikuisesti aamen. Kaikista asioista päätetään uskontotunnilla kun minä en ole paikalla."

21.12.1999 siteeraan Pablo Nerudaa, Andien mainingit -teoksesta, se on näemmä iskenyt silloin todella lujaa. 26.12.1999 piirtelen pari sivua täyteen anarkiamerkkejä.

Helmikuussa 2000 pääsen angstistani ja alan ajatella tulevaisuutta, Jyväskylää, millaista ideaalielämäni siellä olisi.

Noina aikoina mietin paljon kirjoittamista, kirjoitin paljon koko yläasteen ajan, runoja enimmäkseen, ja alkuja, paljon suurien tekstien alkuja joissa en päässyt pidemmälle. 2.4.2000 käsittelen asioita: "Vittu musta voi tulla ihan mitä vaan. Kysymys kuuluu kuitenkin: MITEN? Pitäis kai vaan kirjoittaakirjoittaakirjoittaa huonoja juttuja ja yrittää tehdä niistä parempia kunnes ne lopulta on hyviä. Siihen tosin menee koko elämä. Kysymys kuuluu: Olenko minä valmis omistamaan elämäni kirjoittamiselle?" 24.4.2000 angstaan kun äidinkielenopettajani ei ymmärrä minua ja kokeilevaa kielenkäyttöäni (muistaakseni kirjoitin tuolloin täysin juonettoman ja järjettömän aineen tajunnanvirtatekniikalla): "Seuraavan kerran kun minulla on epäluova ja pilkkuintoinen äidinkielenopettaja niin EN SAA VÄLITTÄÄ. Nyt välitin. Enkä osaa enää kirjoittaa. Pitää kertoa sille saatanan Linnimäelle ettei minulla mitään tyylirikkoa ole vaan hirveä viha & katkeruus."

15.5.2000 mietin mihin maihin voisi matkustaa jos voisi matkustaa ainoastaan oman maansa pituus- tai leveyspiirillä.

3.6.2000 on ollut kevätjuhla, peruskoulun viimeinen päivä, ja minä olen toiminut periaatteideni vastaisesti ja olen Kauhean Vihainen itselleni ja maailmalle. Haluaisin skannata nuo sivut ja laittaa tänne, niissä on hyvää raivoa. Yritän välittää tunnelman seuraavassa, ei se tietenkään onnistu kun ei saa käsialan vaihteluita ja kynän painetta mukaan, mutta ehkä vähän sinne päin.
Noniinnoniinohionseperuskoulu.

    Se OLI TYLSÄÄ. Rehtori puhui kuin joku olisi kuollut ja minä en pystynyt rikkomaan sitä ikuista tympeyden kirousta. Yääääh minä en pystynyt minä olin ihan yhtä tympeä kuin ne muutkin. Vesisenaho lauloi takanani tekopyhästi, ääni väristen. Minä menin protokollan mukaan paitsi en niiannut.

            AAAAAA

enkä minä edes huutanut siellä eikä mikään kapina edes tuntunut mahdolliselta siinä ilmapiirissä enkä minä edes kertonut kenellekään minkäänlaista totuutta edes sitä että ne näyttivät kamalilta jakkupuvuissaan eikä kukaan muukaan kapinoinut kaikki oli ihan lampaita eikä se ollut edes unta se oli hirveä todellisuus Eila Kaitajärvi on onnistunut kitkemään niistä kaiken kapinan ENKÄ MINÄ EDES SANONUT MITÄÄN TAI EDES HUUTANUT vittu. Ja vittu NE KATTO MUA SILLEEN OLETPA OLLUT HYVÄ LAMMAS TÄNÄ VUONNA VOI KUINKA TEIMME HYVÄÄ TYÖTÄ. Mä jään kaipaamaan näitä vaan siks että nyt mulla ei oo ketään jolle puhua päivittäin.* Enkä mä voi ees kattoa Leskistä. Se oli ajanu tukkansa pois. Voi kuinka symbolista mun elämälle.

* eihän mua kukaan täällä koskaan tajunnu mut kyllä niihin pysty paineita purkamaan.

MÄ OLIN PANOSTANU TOHON PÄIVÄÄN JA SITTEN SE OLI TYMPEYDEN JA LAMMASMAISUUDEN HUIPPU EIKÄ MIKÄÄN OLLU KIVAA JA MÄ OLIN RAUKKAMAINEN KUN EN TEHNY MITÄÄN TAI EES SANONU MITÄÄN (muttakunneonniinhyvinkoulittujalampaitaneosaamyöspuolustaalampauttaaneihänniillemitäänuskallasanoaJAPASKAT) JA VIELÄ HALASIN MANNISTA SIITÄ SE KAIKKI LÄHTI JA MÄ TIESIN SEN MÄ EN PITÄNY KIINNI PERIAATTEISTA SIITÄ EI KOSKAAN SEURAA MITÄÄN HYVÄÄ JA SITTEN NE HYMYILI MULLE OLETPA OLLU HYVÄ LAMMAS.



Vesisenaho = kirkkoherra
Eila Kaitajärvi = rehtori
Leskinen = kaunis lukiolaispoika, jonka asenteeseen ja hiuksiin olin ihastunut
Manninen = luokanvalvoja, uskonnon ja kotitalouden opettaja, jota olin vakaasti päättänyt olla halaamatta todistustenjaossa