Huomenna Ilosaarirokkiin. Lähtöintoa varjostaa se että joudun jättämään Rinneradion Jyväskylään! Penteleet soittavat täällä huomenna enkä minä ole paikalla! Ja Pekka Kuusistokin on porukassa mukana! Arg.

Toisaalta voisin olla iloinen siitä että koin heidät edes tänään. Oli nannaa, toimivat mainiosti yhteen CircoAereon kanssa. Rakensivat hulluja jännitteitä, mutta jännitteen saattoi purkaa naurulla ihan terveellisin väliajoin. Äärimmäistä keskittymistä, meditatiivinen tilaisuus. Parhaitahan ovat ne hetket kun unohtaa itsensä.

Jos Mokoma onkin Suomen komein bändi, niin Rinneradio on takuulla tyylikkäin.

Minussa on joku musta aukko nyt, olen monityydyttymätön, jalka vipattaa, en osaa mennä nukkumaan vaikka pitäisi ja vaikka väsyttää ihan hirveästi. Kaipaan kauheasti sitä että elämässä tapahtuisi ENEMMÄN, ja tapaisin ihmisiä ENEMMÄN. Vaikka tapahtumia ja sosiaalisuutta onkin niin paljon että tuskin osaisin käsitellä paljon enempää.

Okei, hyvä kirja käteen ja unta palloon, nyt. Onnelliset viikonloput kaikille, minulle tapahtunee jotain ihmeellistä Rokin aikana, päivityksiä siitä sitten maanantaina tai ehkä tiistaina.