Olen tässä taas! Ensin aioin olla avaamatta konetta tänään jotta saisin tehtyä töitä. Sitten töiden tekeminen vaatikin koneen avauksen. Ja tottahan siinä samalla tarkastaa postit ja kommentit? Ja kai siinä samalla voi ihan pienenpienen blogimerkinnänkin kirjoittaa?

No, hyötyäkin oli. Löysin aika hienon sveitsiläisen kierrätystuotefirman nimeltään Freitag. Tekee laukkuja, kukkaroita ja jalkapallojakin käytetyistä rekkapressuista! Niillä on kiva ohjelma jolla voi kustomoida itselleen laukun. Harmi että se toimii vain yhdellä mallilla.

Olen laiska, sanokaa mulle onko kustomoinnille joku pätevä suomalainen käännös?

Eilen oli hyvä päivä. Jannen ja Ammin ylitsevuotavaisella avustuksella lainasin kirjastosta 21 levyä klassista musiikkia. Joonan kanssa pelattiin biljardia. Heidin kanssa yritettiin mennä sateella uimaan muttei ehditty hyvän sään aikana, joten jouduimme tyytymään ilta-aurinkoon joka kajasti korkealla häilyvien pilvien läpi luoden sivuilleen maagiset haloilmiöt. Lauri oli kirjoittanut oivan blogimerkinnän ja ajatuksiaherättävää sähköpostia. "Tapasin" Annukan lyhyesti irkissä. Hankun kanssa juteltiin ensin fiksuja, sitten takuista. Yöllä heitin vielä Eetun kanssa hassua läppää noin kolmen tunnin ajan. Fyysistä välimatkaa 50 metriä, välillä jonkinlainen muuri.

Edellinen kappale yllätti minut. Onko mahdollista että olin eilen noin sosiaalinen? Että kaikki nuo hyvät ihmiset halusivat lohkaista palan elämästään ja jakaa sen kanssani?

Lisäksi kohtasin eilen Samin, joka on Jyväskylän kaupunkikuvan oleellinen osa, vaikuttaa yhteiskunnasta riippumattomalta, ristiriitaiselta ja äärimmäisen mielenkiintoiselta, ja hämmentää minua joka hemmetin kerta kun vaihdetaan sanoja. Tiedän että on turhaa yrittää pitää yllä sivistyksen ja etäisyyden panssaria, kun tuo tuntematon ihminen ei välitä siitä vaan puhuu minulle jonkun täysin oman katsantokantansa kautta, "normaaliuden" ohi. Silti minä teeskentelen normaalia, ja koska tiedän huijaavani, kompuroin ja takeltelen sanoissani. Minä en vieläkään ole ihan niin rohkea että uskaltaisin vastata avoimuuteen avoimuudella.

Vaikea selittää mikä Samissa tuntuu niin oleelliselta, ja miksi se on minulle haasteellista. Tämä ihminen tuntuu elävän jossain toisessa todellisuudessa, jossain joka on rinnakkainen "normaalin" kanssa mutta eri tasolla. Ja vaikka minä nyt elänkin tässä "normaalissa", tunnen ihmeellistä samaistumista Samiin. Tuntuu siltä, että Sami voisi opettaa minulle jotain minkä tiedän jo, mutta jota en ihan muista.

Pidän kiinni jostain turhasta, jostain asenteellisesta painolastista, jota ilman olisin vapaa ja kykenisin kohtaamaan ihmisiä suoraan, vailla sellaisia kulttuurillisia pelejä joiden sääntöjä minun ei tarvitse enää noudattaa. Minä tiedän ettei minun tarvitse. Tiedän että pystyn siihen. Tiedän että turhasta luopuminen vaatii vain hieman hengittämistä ja hellittämistä, rohkeutta katsoa toista ihmistä silmiin ja olla välittämättä syistä ja seurauksista.

Jännittävää huomata että se ei olekaan yrittämistä, vaan yrittämisestä luopumista. Tekisin vain niin kuin tuntuu oikealta.

Nyt minä ymmärrän miksi mystikot vaikuttavat sekavilta. Miten selitetään sisäisiä oloja, kehityksiä, virtauksia ja päätelmäketjuja, ja sitä miten oivallus voi tulla hetkessä jolloin sen pohjalla kuitenkin on koko minun elämäni, kaikki minun ajatukseni ja tekoni, ja että joku yksittäinen katse tai liike tai väri voi laukaista sen?

Minä tiedän tietäväni jo, mistä tässä on kysymys. Minä tiedän mikä on oikein. Haasteellisia asioita ovat 1) omaan tietooni luottaminen ja 2) tiedon ilmaiseminen sanojen avulla.

Tämä on se asia jonka takia tätä blogia kirjoitan.

Kun tähän lopputulokseen olen päätynyt, voin lopultakin syödä aamiaista.