Olen tässä taas! Ensin aioin olla avaamatta konetta tänään jotta saisin
tehtyä töitä. Sitten töiden tekeminen vaatikin koneen avauksen. Ja
tottahan siinä samalla tarkastaa postit ja kommentit? Ja kai siinä
samalla voi ihan pienenpienen blogimerkinnänkin kirjoittaa?
No, hyötyäkin oli. Löysin aika hienon sveitsiläisen kierrätystuotefirman nimeltään Freitag.
Tekee laukkuja, kukkaroita ja jalkapallojakin käytetyistä
rekkapressuista! Niillä on kiva ohjelma jolla voi kustomoida itselleen
laukun. Harmi että se toimii vain yhdellä mallilla.
Olen laiska, sanokaa mulle onko kustomoinnille joku pätevä suomalainen käännös?
Eilen oli hyvä päivä. Jannen ja Ammin ylitsevuotavaisella avustuksella
lainasin kirjastosta 21 levyä klassista musiikkia. Joonan kanssa
pelattiin biljardia. Heidin kanssa yritettiin mennä sateella uimaan
muttei ehditty hyvän sään aikana, joten jouduimme tyytymään
ilta-aurinkoon joka kajasti korkealla häilyvien pilvien läpi luoden
sivuilleen maagiset haloilmiöt. Lauri oli kirjoittanut oivan
blogimerkinnän ja ajatuksiaherättävää sähköpostia. "Tapasin" Annukan
lyhyesti irkissä. Hankun kanssa juteltiin ensin fiksuja, sitten
takuista. Yöllä heitin vielä Eetun kanssa hassua läppää noin kolmen
tunnin ajan. Fyysistä välimatkaa 50 metriä, välillä jonkinlainen muuri.
Edellinen kappale yllätti minut. Onko mahdollista että olin eilen noin
sosiaalinen? Että kaikki nuo hyvät ihmiset halusivat lohkaista palan
elämästään ja jakaa sen kanssani?
Lisäksi kohtasin eilen Samin, joka on Jyväskylän kaupunkikuvan
oleellinen osa, vaikuttaa yhteiskunnasta riippumattomalta,
ristiriitaiselta ja äärimmäisen mielenkiintoiselta, ja hämmentää minua
joka hemmetin kerta kun vaihdetaan sanoja. Tiedän että on turhaa
yrittää pitää yllä sivistyksen ja etäisyyden panssaria, kun tuo
tuntematon ihminen ei välitä siitä vaan puhuu minulle jonkun täysin
oman katsantokantansa kautta, "normaaliuden" ohi. Silti minä
teeskentelen normaalia, ja koska tiedän huijaavani, kompuroin ja
takeltelen sanoissani. Minä en vieläkään ole ihan niin rohkea että
uskaltaisin vastata avoimuuteen avoimuudella.
Vaikea selittää mikä Samissa tuntuu niin oleelliselta, ja miksi se on
minulle haasteellista. Tämä ihminen tuntuu elävän jossain toisessa
todellisuudessa, jossain joka on rinnakkainen "normaalin" kanssa mutta
eri tasolla. Ja vaikka minä nyt elänkin tässä "normaalissa", tunnen
ihmeellistä samaistumista Samiin. Tuntuu siltä, että Sami voisi opettaa
minulle jotain minkä tiedän jo, mutta jota en ihan muista.
Pidän kiinni jostain turhasta, jostain asenteellisesta painolastista, jota ilman olisin vapaa ja kykenisin kohtaamaan ihmisiä suoraan, vailla
sellaisia kulttuurillisia pelejä joiden sääntöjä minun ei tarvitse enää
noudattaa. Minä tiedän ettei minun tarvitse. Tiedän että pystyn siihen.
Tiedän että turhasta luopuminen vaatii vain hieman hengittämistä ja
hellittämistä, rohkeutta katsoa toista ihmistä silmiin ja olla
välittämättä syistä ja seurauksista.
Jännittävää huomata että se ei olekaan yrittämistä, vaan yrittämisestä luopumista. Tekisin vain niin kuin tuntuu oikealta.
Nyt minä ymmärrän miksi mystikot vaikuttavat sekavilta. Miten
selitetään sisäisiä oloja, kehityksiä, virtauksia ja päätelmäketjuja,
ja sitä miten oivallus voi tulla hetkessä jolloin sen pohjalla
kuitenkin on koko minun elämäni, kaikki minun ajatukseni ja tekoni, ja
että joku yksittäinen katse tai liike tai väri voi laukaista sen?
Minä tiedän tietäväni jo, mistä tässä on kysymys. Minä tiedän mikä on
oikein. Haasteellisia asioita ovat 1) omaan tietooni luottaminen ja 2)
tiedon ilmaiseminen sanojen avulla.
Tämä on se asia jonka takia tätä blogia kirjoitan.
Kun tähän lopputulokseen olen päätynyt, voin lopultakin syödä aamiaista.
tiistai, 11. heinäkuu 2006
Kommentit