Tänään alkuiltapäivästä kävelin kaupungilla. Oli ihan hiljaista. Minulla oli hiljaiset kengät, joten en kuullut omia askeleitani, enkä näin ollen juuri mitään. Jostain kaukaa isommalta tieltä kuului autojen ääniä. Jyväskylä on lomalla.

Kirjastosta löytyi muutama kilo kirjallisuutta: kaksi kirjaa graffiteista, Mikko Metsähonkalan diplomityö joka käsittelee valtaa arkkitehtuurissa, Christa Wolfin Medeia, Victor Papanekin Turhaa vai tarpeellista? (tuotesuunnittelun klassikko josta olen saanut maistiaisia koulussa), valtioneuvoston periaatepäätös muotoilupolitiikasta 15.6.2000 (yllätyin että sellainenkin oli tehty) ja vielä Ornamentti ja kuutio - johdatus modernin muotoilun historiaan. Ai että oli kivaa mennä sitten Lounaispuistoon ja lukea rutosti.

Kotiin tultua ajattelin elämän tarkoitusta opiskelujeni näkökulmasta ja sain aikaan joitakin hyviä lauseita. Päivän kulun voisi tiivistää suoralinjaiseen kaavioon:

Kirjasto -> lukuinnostus -> muiden ajatusten ja minun mieleni yhteentörmäys -> omien ajatusten selkeytyminen ja sanoiksi muokkaantuminen -> haaveita -> toimintasuunnitelma.

Lisäksi hyvään päivään kuuluu karjalanpiirakoita ja valkosipulilevitettä, mysliä ja maustamatonta jugurttia, Tulenkantajia ja Red Hot Chili Peppersiä. Päivät tuntuvat pitkiltä mutta liian lyhyiltä, siis että ne kuluvat hitaasti mutta niissä on liian vähän tunteja. Onko se mahdollista?

Joku parkuu ulkona. Aikuisen äänellä parkumista. Hurjaa.