Angstaan kirjoittamisesta, aloitan ja pyyhin, aloitan ja tallennan, aloitan, en jatka. Mietin, onko kirjoittaminen asenne ja harrastus, saako siitä jotain otetta jos sitä tekee päivittäin? Onko se samanlaista kuin pianonsoitto tai piirtäminen?

Ei sillä ole niin väliä jos tekee virheitä, kunhan tekee jotain.

Onko se sellainen instrumentti, että sen käyttöä pitää harjoitella niin kauan että se on selkärangassa, niin että lopulta voi unohtaa tekniikan ja välittää ajatuksensa ja tunteensa suoraan?

Koskettamista minä enimmäkseen näinä päivinä mietin, mietin miettivätkö kaikki ihmiset sitä niin paljon kuin minä, arvelen että kyllä. Hiuksia, ihoa, lämpöä, painetta. Ihmisten koskettaminen on perustarve, ilman sitä kasvaa kieroon ja surkastuu. Onneksi on kaikkea tätä pientä, että ystäviään voi koskettaa, ja näemmä tuntemattomiakin, joskus.

Niin yksinkertainen asia, kehon jonkin osan painaminen toista kehoa vasten, ja sen ympärillä on niin paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Se on kielijärjestelmä, jonka oppiminen ja käyttäminen on enimmäkseen tiedostamatonta.

Onko kulttuurillinen ilmiö, että minusta tuntuu vaikealta kirjoittaa käsistä, syleistä, silittämisestä, huulista, kauniista mittasuhteista, ranteiden hauraudesta, pohkeiden kaarista, siitä että haluan koskettaa useimpia ihmisiä joista pidän, riippumatta siitä tunnenko heitä vai en? Onko kulttuuria se, että tämä halu tuntuu minusta niin oudolta että se on vasta nyt päässyt mielessäni tietoiselle tasolle? Onko kulttuuria se, että jokin minussa vaatii vaikenemaan koskettamisen oleellisuudesta, ja onko inhimillistä, että siitä puhuminen tuntuu kuitenkin tärkeämmältä?

Mitä ovat ne pelot jotka liittyvät koskettamisesta puhumiseen? Mitkä ovat ne ennakkoluulot? Miten tarkkaan me ihmiset pidämme huolta siitä, että emme koskaan kosketa toisiamme, paitsi kätellessä?

Takuissa on se hieno puoli, että nykyään jopa täysin tuntemattomat ihmiset tulevat koskettamaan tai haistelemaan tukkaani. Aina silloin tällöin sitä sattuu, eilenkin. Että uteliaisuus voittaa tapakulttuurin. Miksi minusta tuntuu vaikealta myöntää, että pidän siitä kun ihmiset ottavat kontaktia koskettamalla? Miksi minusta tuntuu kuin rikkoisin jotain, tai astuisin jonkin rajan yli?