Eilen heräsin yhdeltä iltapäivällä ja päätin lähteä Tampereelle.
Tampereella oli Nuori runo 2006: kasa nuoria runoilijoita, Ville
Leinonen, Samae Koskinen, Loviatar ja matkan perimmäinen syy - Jarkko
Martikainen.
Liftausreissuilla tulee aina jutelleeksi mitä jännittävimmistä aiheista. Tällä kertaa:
- runojen kirjoittamisesta (epäilyttävästi Juice Leskisen näköinen mies
kertoi kirjoittavansa silloin tällöin, ja mielestään ihan hyvin)
- ZZ Top ynnä muu kasarirokki, ja Jyväskylän ja Tampereen keikkapaikkojen vertailua
- autojen äänenvaimennusominaisuudet
- ammattikorkeakouluinstituution paikka Suomen koulutuskentässä
- Tampereen poistumisteiden vertailua
- hirvien jalostaminen korkeudeltaan törmäysystävällisemmiksi (kirahvihirvet ja mäyrähirvet)
- vauhtisokeus
- valtion aikomus lopettaa hirvivahinkojen korvaaminen, ja onko se hyvä asia
- tupakoiminen työpaikoilla
- mitä tehdä iltaisin, kun työ vaatii yöpymään hotellissa neljä yötä viikossa
- Jyväskylän kaavoitusongelmat (keskustan rajoitteet, Jyväsjärven täyttäminen, tanssisali Lutakon tapaus)
- Jyväskylän opiskelija-asuntotilanne
- suomalaisen vaatetusteollisuuden historia
- maaseudun autioituminen
- pienten kylien sisäsiittoisuus (esimerkkeinä Turun saaristo ja Sisä-Savo)
Ja kestoaiheet:
- "eipä teitä liftareita enää paljoa näe, minun nuoruudessani oli toisin"
- "kylläpäs on kaunis sää, vieläkin se kesä tuntuu jatkuvan"
Tampereelle lähteminen oli rohkeusharjoitus - toimimista tekosyistä
huolimatta, typerien kasautuvien pelkojen sivuun asettamista. Homma
toimi enimmäkseen ihan mainiosti matkojen ajan, mutta itse
illanviettotapahtumassa juutuin väärälle vaihteelle ja aloin tuntea
itseni enemmän ja enemmän Katakombeista-novellin
päähenkilöksi. Tunne huipentui siihen, kun en enää uskaltanut nostaa
katsettani tai vaihtaa paikkaa ilman pitävästi perusteltua järkevää
syytä. Rakensin suojamuurin muistiinpanokirjasta, teestä ja suklaasta.
Vaikutin varmasti runoilijalta, olin ehkä ainoa joka ei ollut.
Helvetin hieno tapahtuma, joka tapauksessa. Ihan taiteellisena
elämyksenä. Lujaa iskivät lausuntataiteilija Noora Dadu, Ville Leinosen
tulkinta Kuurankukkia-kappaleesta, tilan somistus (aukinaisia kirjoja
levitettynä seinille, rypistettyjä tekstiliuskoja, runsas
puutarhajuhla-tyyppinen tuikkuvalovalaistus baaritiskillä, valkoinen
teema), Sanna-Mari Pirkola Ylivieska-teoksineen ("en tiennyt tekeväni
kirjaa, luulin tekeväni elokuvaa"), kansanmusiikkiyhtye Loviatar - ja
Martikainen, huh. Martikaisen äänen ja hahmon voima tulee paljon
intensiivisemmin esiin tuollaisella mies ja kitara -keikalla kuin
tavanomaisella keikalla bändin kanssa. Ja jotenkin minusta tuntuu, että
koko mies on voimistunut. Valutti lempeyttä ja silmäkulmanpilkettä koko
yleisön päälle, minä sain eturivipaikalla osakseni aika mukavan määrän.
(Kuriositeettina: herralla oli tavanomainen kokomusta esiintymisasunsa,
mutta kirkkaanpunaiset kengät.)
Opittua: liftausreissulle pitäisi aina ottaa maiharit. On jalat hiertyneet. Au.
sunnuntai, 17. syyskuu 2006
Kommentit