Näemmä blogimerkintäni ovat sellaisia, että parin kuukauden etäisyyden päästä voin alkaa pitää niistä. Haahuilin äsken taas menneessä.

Viime yönä keikan jälkeen istuin pitkään puussa ja ihmettelin. Viereisen talon pihalla ihmisryhmä lauloi ilahduttavalla antaumuksella Tiernapoikia kunnes toiselta parvekkeelta karjaistiin HILJAA! Ajattelin, että voisin kirjoittaa kirjan, jossa olisi pelkästään kysymyksiä.

Minulla ei ole mitään banaanikärpäsiä vastaan.

Pihalla oli tänään kissa, jonka nimi on Lumi ja jolla ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Antautui nujuutettavaksi edes haistelematta ensin. Kulkee kuulemma kaikilla alueen pihoilla, valloittaa sydämiä ja vaatii rapsutuksia.

Heräsin tänään mielessäni Papageno-pukuluonnoksia, piti sitten piirtää niitä samantien. Mahtavaa kun asia täyttää pään niin että muut unohtuu.

Turhauduin vähäsen äsken, kun kirjoitin säkenöivää markkinointiaiheista alustusta verkkokurssia varten ja tajusin että tuskin kukaan tarttuu ajatuksiini. Luokkatoverini eivät käytä ajattelupotentiaalistaan kuin ihan pientä osaa, tuntuu siltä että kukaan ei ole oikein herättänyt niitä ajattelemaan laajemmin ja syvemmin. Toisaalta, saatan yllättyä, saattaahan tuosta tulla hyväkin keskustelu.

Huomenna Leivonmäelle, siispä eväsleipiä vääntämään. Tiedän, että siellä on nyt kaunista, ja että porukka on luultavasti mukavaa, ja vaikkei olisikaan, on mulla ainakin Heidi.