Pari päivää sitten Saran uutta levyä ostaessa tuli Airon musiikin
keräilykortti täyteen, ja soin itselleni bonuksena Porcupine Treetä: In
Absentia. Tietäkäätten, että se on Hyvä. Erityisesti The Sound Of
Muzak. Huomasin lauleskelevani sitä kaupungilla, kun ajoin pyörällä.
Miksi tekee mieli manata, kun menee hyvin?
Tänään tuijotin ja piirtelin ihmisiä neljässä eri paikassa
(aikajärjestyksessä: yliopiston kirjaston kolmas kerros,
kaupunginkirjaston musiikkiosasto, yliopiston päärakennuksen aula ja
ammattikorkeakoulun musiikkipuolen kahvila), ja tunsin itseni
metsästäjäksi. Pyrin pääsemään ihmisten nahkoihin, silmien taakse,
ryhdin sisään, samoille reiteille. Nousi esimerkiksi seuraavanlaisia
kysymyksiä:
- Millainen olo on silloin kun kasvattaa partaa?
- Ovatko söpöt ihmiset söpöjä sisältäkin - jos ovat, millaisia ovat söpöt ajatukset?
- Voinko samaistua ihmisiin joista en pidä? (Arvelen, että kyllä.)
- Millaista olisi, jos kaikki ympärillä olevat ihmiset liikkuisivatkin kissamaisen joustavasti?
Tuntuu siltä, että jokapäiväinen, hajanainen, kaikkiin mahdollisiin
asioihin kohdistuva havainnointini on nyt muuttumassa
merkitykselliseksi ja tavoitteelliseksi, kun onkin jotain missä siitä
voisi olla hyötyä. Piirtämisessäkin olen päässyt vaatteista ihmiseen
vaatteiden alla (vaikken edelleenkään piirrä alastomia ihmisiä, mieli
kyllä tekisi, mutta eipä ole malliehdokkaita tarjolla enkä kyllä ole
edes kysynyt, olisi sekin sitten jos joku tarjoutuisi kysymättä, mieli
kulkee hassuja ratoja), tuntuu hyvältä kun voi piirtää tavallisuutta ja
rumuutta ja kummallisuutta. Yritän manata piirroksiini
kirjoittamattomien hahmojen henkiä. Saatan onnistua.
Tuntuu ihan siltä kuin olisin elossa.
perjantai, 6. lokakuu 2006
Kommentit