Eilen oli kovin kovin hieno päivä. Olin poissa kotoa kahdeksasta
aamulla kahteen yöllä. Puhuin hassuja ja asiallisia
koulutusohjelmastani ammattikorkeakoulun esittelypäivässä, seurasin
hammaspeikkolaulua ja heliumäänillä käytyä tappelua, huomasin tuntevani
ja tunnistavani paljon ihmisiä.
Sain puhelun maistraatista. Minulle kerrottiin, että nimeni oli
vaihtunut virallisesti jo torstaina. Viivasin nimilapusta vanhan nimen
yli ja kirjoitin uuden tilalle. Sain selittää muutaman kerran, että en
ole mennyt naimisiin.
Heidin kanssa vietettiin hieno ilta.
Oli ruokaa, oli juomaa, oli jälkiruokaa (täydellistä, paljon). Oli
saunan etsimistä ja löytämistä. Oli puhetta ihmisyydestä ja melkein
kaikesta mitä siihen liittyy. Oli maailman lämminhenkisimpiä
kotivideoita. Oli PMMP:n uusi levy, jonka avausraita soi minulla päässä
kun heräsin tänään.
Kun lähdin Heidin luota yhdentoista
jälkeen, en ihan tiennyt menisinkö Au Pairin keikalle vai en. Ajoin
pyörällä Kävelykatua pitkin, kaameaa räntää, joku nuori miesraukka
istui tiellä, joku punkkari hytkyi katusoittajan vierellä. Tuli se olo,
joka usein tulee silloin, kun ajaa hiljaa polkupyörällä
monisuuntautuneen aktiivisen ihmisjoukon läpi. Pyörän perässä poukkoili
kaksi ilmapalloa.
Olin jo oikeastaan päättänyt olla menemättä
keikalle, kun näin pari kertaa tapaamani mukavan tyypin. Ajoin ensin
ohi, koska en ollut ihan varma - sitten varmistuin - muutaman sadan
metrin jälkeen käännyin takaisin, ja niinhän siinä kävi että sain kaksi
hauskaa poikaa seuraksi keikalle. Pojat nauttivat yhdessä molemmat
heliumpalloistani, ensimmäisen ennen keikkaa ja toisen keikan jälkeen.
Muusikot eläinpuvuissa olivat siinä määrin viihdyttäviä, että ojensin
Tomille toisen ilmapalloistani (sitä lyötiin hieman ympäri tilaa ja
lopulta se jäi siististi hengailemaan katonrajaan) ja keikan jälkeen
ostin heiltä levyn. Minä pidän Au Pairin faniväestä, joka huutaa ja
poukkoilee ihan miten sattuu. Kaikenkaikkiaan sekopäistä sakkia, joka
synnyttää vahvoja halausimpulsseja.
Päivän aikana tulin joihinkin tuloksiin:
- vaikka änkytän, unohdan katsoa ihmisiä silmiin ja ajattelen liikaa iho-ongelmiani, minä osaan puhua ihmisille
- minä haluan oppia kirjoittamaan satuja, jotka menevät ihmisen sisään ja jäävät sinne elämään
- kannattaa lähteä mukaan oikealta tuntuviin juttuihin, vaikka ei
ennalta aavistaisikaan mitä niistä seuraa, koska niistä seuraa jotain,
mitä ei ennalta aavista
- seuraavat 70 vuotta tulevat olemaan hienoa aikaa, ja senkin jälkeen voi vielä olla kivaa
- ja vielä monta asiaa inhimillisyyteen ja ihmissuhteisiin liittyen,
mutta ne ovat vanhaa kauraa joten jätän ne käsittelemättä tässä.
lauantai, 18. marraskuu 2006
Kommentit