Kolmen viikon loma päättyy tänään. Palaan Jyväskylään viimeisellä bussilla, ja huomenna ryhdyn töihin. Tiedän, että tammikuun aikana on saatava aikaan paljon. Isoja juttuja, jotka vaativat ihan oikeaa työntekoa.

Nyt minulla on ikävä Joonaa ja Heidiä ja Ammia ja keittiötäni ja hetkiä suihkun jälkeen ja Jyväskylän kaduilla kävelemistä ja levyhyllyäni. Tiedän että viimeistään huomenna  minulla on ikävä Jussia. Muistan joskus luvanneeni itselleni, etten enää ryhdy kaukosuhteisiin. Ihan hyvä etten luvannut liian ponnekkaasti.

Minussa on liikkunut viime aikoina paljon isoja asioita, joiden kirjoittamiseen en kuitenkaan pysty nytkään keskittymään. Nähtävästi asetan taas itselleni vaatimuksia sen suhteen, millaisia asioita minun tulisi tänne kirjoittaa. Tiedostan liian selvästi, että tätä lukee moni. Ja paheksun itseäni siitä että välitän, ja paheksun itseäni siitä että kirjoitan tämän analyysini tänne. Metatekstiä, ajattelun ajattelua, ei se johda mihinkään, tai jos johtaakin niin sen olisi oltava yksityistä eikä julkista.

Ajattelen eilistä elokuvaa. Stranger than fiction. Minulle sen keskeinen havainto oli, että elämä koostuu pienistä näennäisen merkityksettömistä asioista. Että tarina on yksityiskohdissa.

Hameessani on kissankarvoja. Kissan nimi on Pyry. Se on 14-vuotias arvokas pieni rouva, joka asettuu syliin, antaa suukkoja ja syö ihan mitä tahansa. Jussi on täysin Pyryn vallan alla, enkä ihmettele yhtään miksi. Se otus on lumoava.

Jokainen lause, jota osaan ajatella, alkaa "minä rakastan". En tahdo kirjoittaa niitä lauseita. Ajattelenko yksityisyydensuojaa liikaa vai liian vähän? Ajattelenko liikaa vai liian vähän?

Olen vuodattanut joitakin kyyneleitä. Tiedon takia, oman tietoni vähäisyyden takia, sen takia etten tiedä mihin tietoon voin luottaa. Sen takia, etten tiedä minkä varaan voin maailmankuvani rakentaa, etten tiedä voinko koskaan luottaa siihen että maailmankuvani olisi realistinen. Pelkään, että jos saan hieman tietoa jostakin (tämä liittyy lähinnä politiikkaan ja talouteen), joudun kierteeseen jossa minun on aina saatava tietää lisää, perusteellisemmin, jotta voisin muodostaa asiasta kokonaiskuvan, jotta mielipiteeni perustuisivat kokonaiskuvaan ja järkeen eivätkä rajattuihin yksityiskohtiin ja tunteeseen. Pelkään, että mitä enemmän saan tietää, sitä tyhmemmäksi tunnen itseni. Tunnen jo nyt itseni hyvin hyvin tyhmäksi. Päätin silti ryhtyä lukemaan lehtiä taas.

Tuntuu siltä, että minun pitäisi taas keskittyä oikein kunnolla määrittelemään, kuka olen.

Väsyin kirjoittaessani tätä.