Kaikkialla on sydämiä, hittosentään! Yliopiston ruokalassa oli jopa pieniä sydämenmuotoisia ruisleipiä.

Kaupassa neljä teiniä oli ostamassa yhteisvoimin ruokaa, levittäytyi ahtaille käytäville niin ettei ohi päässyt. Yksi hiljainen poika ja kolme äänekästä tyttöä. "Tää leviää käsiin! Tajuatteko te yhtään miten paljon tää tulee maksamaan? Tää tulee maksamaan varmasti yli kakskymppiä!"

Eilen oli Joonan luona parin tunnin intensiivinen keskustelu työstä, yrittäjyydestä, yhteiskunnasta, elämän tarkoituksesta, luovuudesta, missioista ja visioista. Sen jälkeen on ollut paljon keveämpi olo.

Aamulla luin tekstiviestin, siinä luki että minulle on postia, unenpöpperössä luulin ensin että se on veljeltä mutta se olikin Jussilta. Tuli hyvä olo kun toinen oli ajatellut minun kanssani, avannut itsensä, päästänyt minut sisään. Vastatessani ajattelin asioita joita en ollut ennen ajatellut.

Minulla on tänään ollut kaunis ja suoraselkäinen olo, kävelen erityisen pitkin askelin. Katson ihmisiä koko katseella, en saa kyllikseni siitä, on niin paljon kauniita ihmisiä, niin monenlaisia kauniita ihmisiä.

Olotilojani on nykyään mahdotonta ennustaa. On näitä päiviä, jolloin tulee tehtyä monipuolisia ja fiksuja asioita intensiivisen keskittyneesti kahdeksasta kolmeen, ja näitä voi olla kolme neljä peräkkäin. Sitten kun on juuri ryhtynyt olettamaan että olotila on pysyvä, tulee sellainen päivä ettei jaksa edes nousta sängystä, jolloin rikkoo parempina päivinä tekemänsä lupaukset, sekä itselle että toisille annetut.

Jostain syystä minua lohduttaa kamalasti Leskiäidin tyttäret -kappaleen säe pihlajat on paikoillaan. Kaikesta huolimatta, vaikka kaikki muuttuu, toiset asiat päättyvät ja toiset alkavat, vaikka on myöhäistä pyytää päästä tähtien luo, vaikka kaikki onkin kynnetty turhaan ja kivi kasvoi mun rintaan, silti - pihlajat on paikoillaan. Minua se lohduttaa.