1) Porcupine Tree tulee Ilosaarirokkiin!!!!
2) Minä menen Ylivieskaan!!!! Tänään.
3) Apulannan kolmen viimeisimmän levyn kohdalla olen ensikuulemalta
ollut jotenkin skeptinen mutta toisesta kuuntelukerrasta lähtien
tykkäämiskerroin on kasvanut melkoisella tahdilla. Eikä vielä ole edes ilta ei tee poikkeusta tähän. Nimikappaleen lyriikat ovat erityisen kauniita ja apokalyptisia:
luuhun asti on / tehnyt työnsä aurinko / kaunis armoton / hiiltä suudelman perintö
4)
Minäkuvani on muuttunut tämän viikon aikana. Olen saanut huomata
pelkääväni rakkautta ja kykeneväni sen pelon vallassa todella rumiin
sanoihin ja tekoihin. Olen löytänyt itsestäni katkeruutta jonka
olemassaolon olen tähän mennessä vain järkeillyt, en todella uskonut.
On useita asioita joiden kanssa en ole niin sinut kuin olen kuvitellut
olevani. Olen joutunut nöyrtymään, myöntämään virheeni ja pyytämään
anteeksi.
Suuria tunteita minä en pelkää. Mutta kestävyyttä
huomaan pelkääväni, todellista sidettä, todellista luottamusta,
tarvitsemista. Olen suojellut itseäni kivulta väittämällä, ettei
tässäkään varmaan ole kysymys mistään kovin pitkäaikaisesta, ja että
minuun ei sattuisi jos tämä loppuisi. Tällä tavalla olen samalla
vähätellyt myös aikaisempia ihmissuhteitani ja niistä aiheutunutta
kipua - etteikö minuun muka olisi sattunut. Ehkä minuun on sattunut
niin paljon, etten ole voinut myöntää sitä itselleni. Ainakin minä olen
kasvanut epäileväisemmäksi ja kyynisemmäksi, kasvanut olettamaan että
todennäköisesti luottamus palkitaan kivulla. Se on pelottavaa huomata,
kun on kuvitellut ettei olisi kyyninen.
Toissayönä näin unta,
jossa juoksin. Minä juoksen nykyään usein unissani. Toissayönä minulla
oli kiire johonkin, oli yö elokuussa, lämmintä, minä olin
omakotitaloalueella ja pihat olivat vihreitä ja varjoisia. Kahden talon
pihojen välistä kulki polku, jota en ollut ennen nähnyt. Sen vieressä
oli pieni kyltti jossa luki Uskon sola.
Sen läpi sitten juoksin, oli helppo juosta, vaikka oli ylämäki. Jostain
syystä lähdin heti läpi päästyäni takaisin, ja takaisin mennessä oli
pimeämpää: oli vaikea nähdä mihin olin menossa.
Viime yönä
oli improtanssiharjoituksia, ja joku katosi lattian alle. Oli myös
50-lukulaisia laulajatyttöjä, joilla oli vaaleat kiiltävät kiharat ja
mekot joissa oli valtavia pitsejä.
kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
5) Kysyin Joonalta, olenko draamanarkkari. Joona sanoi tyynesti "joo".
torstai, 22. helmikuu 2007
Kommentit