Makoilin tuossa äsken ja katselin kattoa, mietin laiskanpulskeasti sellaisia asioita kuin että matematiikka on kauneuden luuranko, ja hetkellisesti näin elämäni todellisen luonteen. Leikkiähän se on.

Ja mitä onkaan leikki? Wikipedia sanoo:

Leikki on ihmisen ja nisäkkäiden todellisuuden (tai kuvitellun todellisuuden) jäljittelyä, simulointia. Leikki, mielikuvitus vaatii kehittyneitä aivoja, muun muassa kykyä erottaa todellisuus ja leikki.

Leikki on usein lasten välistä pientä kisailua tai muuten hauskanpitoa, usein myös kuvitteellisessa maailmassa elämistä. Leikki on spontaaniutta, iloa, oivallusta, ihmettelyä, itsensä unohtamista ja pelon hellittämistä. Leikissä kyseenalaistuvat käsitykset omista rajoituksista ja uskomuksista. Jotkut leikkivät kotia, sotaa, seikkailevat keskiajalla ja metsästävät lohikäärmeitä. On pelejä ja leikkejä, joita vanhemmat opettavat lapsilleen, ja monet niistä ovat tärkeitä lapsen kasvulle. Esimerkiksi liikunnalliset leikit kohottavat kuntoa ja saattavat myöhemmin johtaa urheiluharrastukseen. Leikkimiseen voi käyttää leikkivälineitä eli leluja.

Jossain vaiheessa kasvua alkaa ihminen usein miettimään, että on liian vanha leikkimään. Yleensä ihminen kuitenkin leikkii koko elämänsä. Leikit vain muuttuvat. Leikkien tarkoitus on saada ajatukset pois arjesta ja saada mieli rentoutumaan.

Kun on leikin maailmassa, leikin maailma on koko todellisuus. Silloin sen ottaa tosissaan, ja leikki on sisäisesti koherentti tapahtui siinä sitten mitä tahansa. Mutta sitten kun äiti kutsuu syömään, todellisempi todellisuus ottaa aivoissa vallan - huvia ja oppimista varten rakennettu maailma jää toissijaiseksi.

Aina niin ei kuitenkaan käy, joskus leikki jää päälle, ja silloin ei ymmärrä miten minä, trooppisten vesien patapata-käärme, voisin syödä perunamuusia - eiväthän patapata-käärmeet syö perunamuusia!

Leikki on kokeilua, venyttelyä, rajojen asettamista ja purkamista, samaistumista ja muuntumista. Leikin Minä on käsite, jonka voi aina kyseenalaistaa, jota voi aina muuttaa. Todellisen todellisuuden minä vaikuttaa tuohon Minään ja ottaa itse vaikutteita siitä, mutta on kuitenkin eri asia, hiukan pysyvämpää laatua, toisella tasolla. Leikissä Minä voi kokeilla asioita, joita minä en uskaltaisi tai osaisi - auton ajamisesta maailmanvalloitukseen, kirjoittamisesta kuolemiseen. On minun mielikuvituksestani ja rohkeudestani kiinni, mitä Minä voi tehdä. Periaatteessa kaikki on mahdollista. Samalla kun minä kasvan ja opin, myös Minän mahdollisuudet lisääntyvät.

Joskus jään kiinni sellaiseen kuvitelmaan, että on mahdollista leikkiä vain yhtä leikkiä - että Minä on patapata-käärme eikä mitään muuta. En enää muista, että patapata-käärmeen rajoitukset ovat minun itseni asettamia ja että niistä voi koska tahansa luopua ja olla vaikka tiikeri välillä, tai poliisi, tai kone josta tulee kampea vääntämällä musiikkia ja nappia painamalla kuolemansäteitä.

Taisi olla Osho se, joka sanoi luovuudesta seuraavankaltaista: "runoilijan tai taidemaalarin materiaalina on ulkoinen maailma - mystikon materiaalina on hänen oma itsensä."

Uskotteko, että tällaisia rakennuksia voi saada aikaan jos rajoittaa olemisensa yhteen rooliin?

Kysymys on siitä, mitä päätän leikkiä.