Eilen päätin rykäistä turhia tavaroita kasaan ja mennä myymään niitä Sepänaukion kirpputorille. Tänä aamuna sitten menin, mukana neljä kassillista, palatessa kolme. Eräs käsityönopettaja tunnisti minut ja kertoi että firmastani pari vuotta sitten tehty lehtijuttu on heillä luokan seinällä esimerkkinä kestävästä kehityksestä ja että suunnittelutyöni on inspiroinut. Tuli sydäntälaajentavan hyvä olo. Menenpä huomennakin.

Istuin siinä auringossa ja hymyilin kaikelle sille elämälle jota ympärillä oli, ihmiset olivat kauniita ja jotenkin, hmm, kiinni elämässä ihan toisella tavalla kuin vaikka Kauppakadulla kävellessä. Sellaisia ihmisiä joilla on ihan selvästi juuret ja rakkaita ihmisiä ympärillä, hitto sentään miten minä ihailen sitäkin mummoa joka pitää kahvipöytää siellä, ja itsestäänselvä usko siihen että omalla elämällään voi ihan oikeasti tehdä jotain.

Siltä se vaikuttaa.

Eilen julkaistiin Juonen toinen numero. Kauneudesta siellä puhutaan. Minä olen suunnattoman tyytyväinen siihen numeroon, jo siksikin että jossain vaiheessa kuukautta vaikutti siltä ettei siitä tulisi oikein mitään, että joutuisi tekemään juttuja pakolla. Mutta siitä tulikin lämmin ja ajattelevainen.

Minä haluan että tuo lehti voi jatkossakin olla me, yhteisö jossa laatu on määrää tärkeämpää, jossa luotetaan, jossa tuetaan toisia, jossa voi olla rauhassa sitä mitä on ja tehdä töitään niin luovasti kuin haluaa.

Takaraivossa joku muistuttaa että rajoja täytyy asettaa, aikatauluja täytyy olla eikä tällaisella hörhöilyllä voi olla tulevaisuutta. Tietenkin rajoja täytyy olla. Tästä puhuttiin eilen Jussinkin kanssa, siitä että sopiva kehikko ei rajoita vaan tukee, että töitäkin voi tehdä vapaammin kun työaikojaan ei tarvitse miettiä. Sitoutuminen auttaa keskittymään, ja luovuus vaatii keskittymistä. Ei vapaa ihminen ole irrallaan, vaan osa jotakin itseään suurempaa.

En kuitenkaan ole takaraivoni kanssa yhtä mieltä siitä ettei tällaisella hörhöilyllä olisi tulevaisuutta. Kyllä minä uskon että omaehtoiseen osallistumiseen perustuvalla työyhteisöllä on paljon valoisampi tulevaisuus kuin yhteisöllä joka perustuu sopimuksiin ja tulosvastuuseen.

Tätä tekisi mieli ajatella lisääkin, pitäisi esitellä ja eritellä joitakin käsitteitä, mutta pakko mennä nukkumaan jotta jaksaa hillua Yläkaupungin Yössä kohta. Sille Iso Jee!

Tuntuu ihan siltä kuin olisin rakkautta täynnä.