Viime päivinä olen miettinyt suhdettani aikaan.

Olen kokeillut suuremmilla aikayksiköillä ajattelua. Se on rauhoittavaa. Se että voisin ihan hyvin asua vaikka viisitoista vuotta tynnyrissä ja tehdä vielä sen jälkeen rahakkaan työuran, jos haluaisin. Kaikkea ei tarvitse tehdä tänään.

Tänään on ollut tosi kirjailijanrenttu olo. Jussi, joka siis tuli Ouluun eilen, lähti aamulla kahdeksaksi tekemään töitä. Minä nukuin yhteen asti. Herättyäni ajattelin muutamia korkealentoisia ajatuksia ja tein post it -lapuille rungon tarinan kohtauksista, laitoin laput seinälle, mietin hahmojeni konflikteja.

Ja nyt, Jussin siskon kauniissa kodissa, Jussi katsoo aika-ajoja ja vaahtoaa itsekseen. Tänään me kaksi olemme olleet täysin eri mielentiloissa - minä niin herkkänä kaikille vaikutteille ja ajatuksille että masennun hetkessä, Jussi levottoman innostunut, kovaääninen ja lähelle pyrkivä.

Vaikka tuntuukin siltä että on hyvä olla sellaisena kuin on, että osaan surffata, osaan tehdä oikeat käännökset, niin silti tässä hetkessä paa on raskas ja minusta tuntuu pahalta.