Piti kirjoittaa tänne orgasmin ja oivalluksen yhteneväisistä piirteistä, mutta ei ole oikein ollut tänään aikaa. Lupaan tehdä sen joskus toiste, se vaikutti oikeastikin hyvältä ajatukselta.

Olen piirrellyt huonekaluja pohjapiirrokseen. Keskustelimme vakavasti keittiöstä ja sen käytöstä.

Eilen ymmärsin mennä ulos kun siltä tuntui. Tänään ymmärsin tehdä ruoaksi makaroonia kun kerran ei muu huvittanut.

Mietin missä paikoissa heitän frisbeetä tänä kesänä.

Mietin erästä kirjoituskilpailua johon olen aikeissa osallistua.

Mietin että kaikki on taas raiteillaan, eikä minulla vieläkään ole aavistustakaan siitä mihin ne raiteet vievät, mutta uskon että se paikka on kaunis.