Kello on jo niin paljon että alkaa olla nälkä ja pitäisi mennä kotiin, mutta kirjoitanpa vielä tunnelmia auki. On organisoiva olo, on siis käytettävä numeroitua asialistaa.

1) Läski. Järkytyin tuossa männä viikolla kun kävin vaa'alla. Oli sellaisella kymmenluvulla jolla ei koskaan oo ollut. Jumalauta 71 kiloa. Toissapäivänä mittailin itseäni ja huomasin että jossain välissä olen päässyt kasvamaan ihan uuteen kokoluokkaan. Siis, kasvanut koolla. Tahtoo takaisin! Hyväksyn ainoastaan kutosella alkavia painolukemia! (Vitosella alkavat olisivat turhan pelottavia.)

Olen kuitenkin sitä mieltä että syön just oikein. Vika on siinä että liikun liian vähän. Tarttis tehdä jotain, miksi se on niin hankalaa?

2) Koti. Siellä on tosi mukavaa. Keittiön ikkunasta on raksamiesnäköala (joo, kyllä se menee niin päin että minä katselen niitä eikä ne minua). Suihku on huippuhyvä. Äänieristys on loistava, on aina yhtä hämmentävää kun olohuoneen ikkunan ohi kulkee lähes äänetön kaivinkone. Ostin ja istutin basilikan. Parasta on kaikesta huolimatta Jussi.

3) Häät. Intoilen! Ylihuomenna! Tiedän että mun ei oikeasti tarvitsisi jännittää näin paljon, eihän ne mun häät ole, mutta kuitenkin! Ei sitä joka päivä ystävät mene naimisiin! (Ihan joka päivä. Nyt vähän tuntuu siltä että ympärillä harrastetaan sitä yllättävän paljon, tiedättekyllämitätarkoitan, ainakin jotkut teistä tietävät.)

4) Perhe. Tiistaina tapasin kaksi kolmasosaa veljistäni. Keittiönpöydän ääreen jäi yksi tyhjä tuoli, mietittiin että Manun pitäisi olla siinä.

Ymmärtääksenne tapahtuman suuruuden teidän on tiedettävä että vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan. Silloin kun me kolme olemme viimeksi olleet samassa tilassa yhtä aikaa, me emme puhuneet keskenämme. Osasinkohan minä edes puhua kunnolla, minä olin kai kymmenen. Ellei sitten jonain jouluna Siilinjärvellä oltu kaikki yhtäaikaa paikalla. En tiedä, en muista.

Tuntui hyvältä ja pahalta. Hyvältä siksi että olemme kaikki ihmisiä jotka haluavat ja osaavat aloittaa uudelleen, olla auki toisilleen, vaikka se on varmaan jokaiselle meistä vaikeaa. Pahalta tuntui siksi että minä en kai ihan ole hyväksynyt sitä että olen tämän perheen jäsen ja että meille on tapahtunut sellaisia asioita kuin on tapahtunut. Pojat puhuivat aika kyynisiä juttuja vanhoista tutuista, omasta menneisyydestään, isästä. Kerrankin minä olen ihan tyytyväinen siihen että en muista paljoa. Olin aika jäykkänä ja vakavana, illalla annoin itselleni luvan itkeä.

5) Elämä. Unohdin laittaa sen tekstiviestin joka piti. No, ensi viikkoon.