Tänään on hyvä olo. Suunnittelen lähteväni kohta kauppaan ja ostavani kasan hyviä tuoreita vihanneksia.

Eilen hain tiskarin töitä, en saanut. Tänään päätin että syyskuun alussa alan harrastaa nia-tanssia. Tai ainakin kokeilen.

Eilisiltana väsytti kamalasti eikä tehnyt mieli mennä nukkumaan. Menin kuitenkin. Päätin että on taas aika kysyä:

Mitä minä pelkään?

1) Pelkään jääväni hyödyttömäksi. Pelkään ettei minun elämälläni ole mitään vaikutusta. Minusta tuntuu jatkuvasti että sillä pitäisi olla, että minun pitäisi olla tai minusta pitäisi tulla jotakin mikä vaikuttaa toisiin ihmisiin ja konkreettisesti maailmaankin. Pelkään että se jää toteutumatta.

2) Pelkään että edellämainittu tunne on valheellinen, eikä minulla todella olekaan mitään taitoa tai tarkoitusta. Tämä pelko on aika hatara.

3) Pelkään etten malta tutustua Jussiin kunnolla. Pelkään että säikähdän liian helposti ja juoksen karkuun heti kun kaikki ei ole täydellistä.

4) Pelkään että huijaan itseäni uskomaan että kaikki voisi olla täydellistä. Pelkään toivovani että kaikki voisi olla täydellistä.

5) Pelkään että joudun uudelleen ja uudelleen tähän lamaan jossa en luo mitään uutta, ja että jonakin päivänä en pääse siitä enää ylös. (Minun tekee mieli maalata punainen taulu. Tarvitsisin sitä varten maalia. Ei ole rahaa. Mietin vaihtoehtoisia tapoja, taisin juuri keksiä, jes.)

6) Pelkään olevani niin ylimielinen ja ylpeä että sokeudun.

7) Pelkään että minulta puuttuu kestävyyttä. Ihmissuhteissa, töissä, taitojeni kehittämisessä.

8) Pelkään että mokaan syksyn kurssini ihan vain sillä etten valmistaudu niihin kunnolla tai etten panosta osallistujien hankkimiseen.

9) Pelkään lihomista. Pelkään että minusta tulee ruma. Joskus pelkään että olen jo. Ainakin silloin kun näen valokuvia.

10) Pelkään omaa temperamenttiani, sen vaikutusta muihin ihmisiin. Suutun helpoimmin niille joita rakastan, kohtelen huonosti, huudan, olen lapsellinen ja typerä. Pelkään että minusta tulee sellainen ihminen jolle ei enää uskalla sanoa mitään suoraan. Pelkään etten osaa hillitä reaktioitani.

Mutta helvetti soikoon. En minä kyllä juuri nyt monia asioita pelkää. Minulla on juuri nyt aivan liian järkevä olo, sellainen että kyllä kaikki sujuu niin kuin pitääkin sujua. Näen tämän lamaannuksen yli, näen että se on vain ohimenevää, että sillähän se lähtee kun ottaa asiat omiin käsiin eikä voivottele. Ei ole oleellista, teenkö töitä vai taidetta. Kunhan teen jotakin. Jos nyt ajatellaan vaikka sadetta: ei ole paljonkaan väliä sillä, imeytyykö se maahan ja tulee puuksi tai ruohoksi vai virtaako se jokeen. Kunhan se menee jonnekin. Jos vesi jää paikalleen, se ummehtuu. Tai jäätyy. (Vaikka onkin muistettava ettei vesi koskaan jää lopullisesti paikalleen. Mikä on sinänsä lohduttava ajatus.)

Mieleen tulee myös Jorman joskus esittämä makkarakonevertaus: jos makkarakonetta tarkastelee silloin kun se on pysähdyksissä, ei siinä tunnu olevan mitään järkeä. Järkeä koneessa on vasta sitten kun siinä on makkara-ainesta sisällä ja se toimii. Pitää vain löytää taikina ja pistää kone pyörimään!