Työihmettely jatkuu.

Kävi eilen sillä tavalla että soittivat sittenkin siitä paikasta josta ei enää pitänyt tulla soittoa. Äsken kävin haastattelussa. Nyt jännittää vielä enemmän kuin viime viikolla. Eivät antaneet mitään vihjettä siitä mitä tuleman pitää.

Taisi olla ensimmäinen "oikea" työhaastatteluni ikinä.

Viime yönä mietin taas muutoksia. Minussa on korostunut piirteitä joista en pidä. Uskon että sillä on tekemistä vastuutehtävien, uusien ihmisten kohtaamisen ja tämän parisuhteenkin kanssa.

Minulla on kamala pätemisen tarve, tarve todistaa olevani älykäs ja hauska. Se johtaa siihen että a) höösään pikkuasioista, kehitän kaikkiin tekemisiin systeemin silloinkin kun sitä ei tarvitsisi, olen varma että minun tapani on parempi kuin kaikkien muiden tavat, ja b) lauon seuratilanteessa sarjatulella aivan ihmeellistä läppää, nolaan itseni, puhun ennen kuin ajattelen, ja vaikka huomaankin tämän, jatkan silti.

Ei se kovin vakavaa ole. Olen kovin ymmärrettävä. Epävarma ja siksi jyrkkä ja kiivas. En jaksa välittää siitä pitäisikö minun muuttua vai ei.