Pitkä päivä, monta ihmistä. Juonen foorumi julkaistiin ja sitä laitettiin etäporukalla kasaan, pidettiin parituntinen skypepalaveri Juonen rakentamisesta, täällä kävivät ensin Johanna ja Tanja ja sitten Joona ja Anna. Adminointia, viestiketjuja, linkittämistä, organisaatiota, visioita, periaatteita, arvoja, googledocs, markkinointi-ideoita, hektisyyttä, ihmissuhdekiemuroita, identiteettipohdintoja, halauksia, papupeliä, attikaa, teetä, sipsejä, saksankieltä, naurua, rakkautta. Paljon rakkautta.

Kyllä elämä on ihan kunnossa. Vaikka joskus onkin lamaannuksia, sosiaalisia eristymisiä, apatiaa, stressiä, huonoja rutiineja, laiskuutta, turhaa huolehtimista ja kommunikaatio-ongelmia, elämäähän sekin on ja hyvä niin. Ei siitä tarvitse olla huolissaan. Ei siihen tarvitse jäädä kiinni. Jos silloin on surullinen tai ahdistunut, niin sitten on. Se menee ohi. Sitten tulee hetkiä jolloin voi pelata papupeliä ja nauraa, ja sekin menee ohi.

Joskus minä pidin tätä ajatusta kauhean masentavana. Että kaikki menee ohi, hauskuus ja suru yhtälailla. Mutta ei se minua enää masenna, nyt se on helpottava ja rentouttava ajatus. Että elämässä on niin monenlaista mielenkiintoista, jonka voi kokea, jättää taakseen, kokea jotain muuta, ehkä kokea samoja asioita uudestaan, ja jatkuvasti kävellä eteenpäin ja nähdä uutta. Ja lopulta kaikki jää taakse. Että lopulta ei ole muuta kuin minä ja minun muistoni ja se millaiseksi olen tullut, kaikki menneet tunteet ovat loppuneet, kaikki tilanteet ovat menneet ohi, kaikki suuret suunnitelmat ovat toteutuneet, rauenneet tai muuttuneet toisiksi. Eikä millään lopulta ollut kovinkaan paljon merkitystä maailman kulkuun. Maailma olisi mennyt eteenpäin riippumatta siitä mitä minä opiskelin, missä minä asuin, oliko minulla rahaa vai ei ja meninkö sinä päivänä töihin vai en. Maailma olisi mennyt eteenpäin riippumatta siitä millaisia ihmisiä minä rakastin ja mihin uskoin ja mitä sanoin ja kirjoitin. Se on minusta hienoa.

Että voin olla täysin merkityksetön ja kuitenkin kaikki millä on väliä. Mitään ei jää jäljelle siitä miten minä elän, kokemus on häviävä, se jättää jälkensä vain minuun ja minua ympäröiviin ihmisiin, ja meistä jokainen häviää jättämättä jälkeä muuhun kuin toisiin uusiin ihmisiin. Painaumia. Kaikki mitä minä voin tehdä on elää, mennä eteenpäin, kävellä elämän halki, kokea kaikki nämä asiat jotka loppuvat nopeasti ja muuttuvat toisiksi. Mikään ei pysy paikallaan, enkä minä pysy päivääkään samanlaisena. Minä olen veistos, ja sitten kun minut on kaikkien niiden vuosien aikana veistetty valmiiksi, minä olen hyvin kaunis koska olen todellinen, ja minut isketään maahan sirpaleiksi eikä minusta ole jäljellä enää mitään.

Minusta se on lohduttavaa.