En tainnutkaan aloittaa unirytmikokeilua, ihan vielä. Syistä että:

1) tykkään Jussin kanssa nukkumisesta ihan liikaa.
2) en tahdo mokata Juonen väen kokoontumista, joka on ensi viikolla.
3) olen pikkuisen kipeä. Ei kipeänä voi ruveta univajeiseksi.

Päätin kuitenkin ruveta heräämään aiemmin ja ehkä sen lisäksi sitten määrittää itselleni siesta-ajan tai kaksi. Tänään heräsin kuudelta, voisin herätä viideltäkin. Aamutunnit ovat kuitenkin niitä parhaita.

Toivoisin olevani aamuyöstä hereillä ihan siksi, että se on hyvin omanlaatuistaan aikaa. Paikallaanolevaa ja keskittynyttä, irrotettua.

Pari viikkoa sitten huomasin etten ole aikoihin kiinnittänyt intuitiooni mitään huomiota. En ole tunnustellut sitä päätöksiä tehdessäni, en ole antanut sen ohjailla kun pyöräilen tai kävelen. Ilmankos elämä on ollut tylsää.

Eilen kuitenkin oli parikin asiaa. Näin unta ihan tietystä vaatteesta ja herättyäni laitoin sen päälle. Olin kokonaan unohtanut sen olemassaolon, ihan turhaan, koska se on tosi mukava. Lisäksi, käydessäni kaupassa, suunnittelin pientä ruokatarjoiluyllätystä Jussille ja ajattelin että olisihan se kivaa saada siihen mukaan vielä kukka. Ajattelin että kai tienposkesta jotain löytyy. Kotiin ajaessa lensi sitten hyönteinen silmään ja piti pysähtyä tonkimaan se pois - ja kun katsoin ympärilleni, huomasin tien toisella puolella oikein mukavan ruusupensaikon, josta kävin ilman omantunnontuskia saksimassa yhden oksan. Siinä oli vielä nuppujakin.

Pieniä asioita, kyllä, mutta tuollaiset pienet asiat voitelevat päivien kulkua ja tekevät niistä sen ratkaisevan verran jännittävämpiä.