Eilinen oli hemmetin vaikea, mutta lopulta oikein hyvä päivä. Järjestettiin kaappeja kuntoon, minä kävin papereitani läpi ja löysin kerrostumia viime vuosilta, vaikeita ja kauniita hetkiä kurssimonisteiden taustapuolilla. Viime vuoden syksynä olin huvikseni kirjoittanut kuvauksen miehestä, jonka kanssa halusin seurustella, älyttömän ja kohtuuttoman joululahjalistan. Jussi vastaa sitä kuvausta lähes kokonaan.

Tajuan olleeni ja olevani edelleen hölmö. Aion tehdä asialle jotain. Tärkeimpänä kaikista, kiinnittää Jussiin enemmän huomiota, joka päivä. Eilen tuntui tolkuttoman hyvältä hieroa toisen jalkoja ja päätä, sillä miehellä on oikein hyvät jalat ja pää. Minä en osannut sanoa mitään mikä olisi parantanut tilannetta, mutta ehkä sillä kosketuksella oli jotain väliä. Minulle ainakin oli, en minä muuten olisi rauhoittunut ollenkaan.

Olen päässyt lipsahtamaan aika kauas piittaamattomuuteen. Takaisin tuleminen vaatii paljon pieniä tekoja. Menneisyydelle minä en mitään voi, muuta kuin pyytää anteeksi ja yrittää olla parempi nyt.

Tänään olen tehnyt mansikkapuuroa, ruisleipäpizzaa ja spiraalihametta. En mitään erityisen järkevää. Tuntuu aika hyvältä. Liekki on ollut päivien soundtrack.