Ihmetyttää sekin, millaisten kuvioiden kautta joudun etenemään saavuttaakseni lopulta luottamuksen ihmissuhteessa. En minä edelleenkään luota kuin yhteen ihmiseen ihan kokonaan, ja se ihminen on Joona. Kaikki muut ovat jossain kohtaa matkalla sinnepäin, mutkikkaalla polulla joka saattaa joskus johtaa luottamukseen tai sitten ei.

Tyypillisesti minä ja Toinen käymme läpi enemmän tai vähemmän pidäkkeettömän alkututustumisryöpsähdyksen, joka saa innostumaan ja kiinnostumaan toisesta niin paljon, että sitten sietää sitä seuraavan jännityksen ja pidättelyn (kun toinen tuntuu liian arvokkaalta olemaan millään tavalla minusta kiinnostunut) ja pienistä askelista koostuvan uudelleen lähestymisen (joka on minulle ehdottomasti vaikein vaihe, koska en voi etukäteen tietää mitä tehdä), joka jossain vaiheessa päätyy suhteellisen rentoon olemisen tilaan, jonka jatkuttua jonkin aikaa minä unohdan kunnioittaa toista tarpeeksi ja päädyn ajattelemattomuuttani loukkaamaan toista, ja sitten kun tätä selvitetään opin vähän lisää itsestäni ja toisesta. Vain muutama ihminen on todella loukannut minua, lähes aina loukkaaja olen minä. Tämä rentoutumisen, loukkaamisen ja oppimisen kierre menee uudestaan ja uudestaan ympäri, jolloin minä palaan yleensä siihen pisteeseen jossa puolustaudun vaikka ei ole mitään puolustettavaa ja linnoittaudun omien harhakuvieni ja pelkojeni taakse. Joskus pääsen sieltä pois, yleensä molempien työn tuloksena, joskus en pääse. Ne muurit eivät varmaan koskaan katoa kokonaan, mutta ne saattavat madaltua niin paljon että niiden yli pääsee hyppäämään.

Näin siis tyypillisesti. En tiedä missä vaiheessa minä aloin tosissaan luottaa Joonaan, ja luottaa siihen että Joona pysyy. Enkä tiedä, mikä se vaihe voi muilla ihmisillä olla. Tai sitäkään, tuleeko sitä vaihetta. Uskon että joidenkin ihmisten kanssa tulee, mutta se voi kestää vuosia ja taas vuosia. En tiedä. Ihmettelen vain, miten minua kukaan jaksaa kaiken tämän aikana. En muista, mikä minussa olisi niin hyvää, että kaikki minun typerät oikkuni ja itsetunto-ongelmani kannattaa kestää. Minä tiedän miksi olen hyvä kirjoittaja, opettaja tai vaatesuunnittelija, tai miksi minusta voi tulla sellainen. Mutta hitto sentään, en minä muista miksi minä koskaan olisin hyvä ystävä.