Tänäänkin olen kirjoittanut, kahden tunnin ajan seitsemästä yhdeksään, välillä torkahtaen pariksi minuutiksi. Sain silti aikaan pari kolme neljä sivua tekstiä ja ennenkaikkea hiukan selkeyttä hahmojen elämän etenemiseen. Rakenteen ja tasojen kanssa pitäisi muutenkin tehdä lisää töitä.

Kirjoitettuani luin hieman Pasi I. Jääskeläisen romaaninrakennustavoista, ja kuten jo tiesinkin, ne tavat ovat hyvin erilaisia kuin tämä minun tapani. (Voiko sitä sanoa tavaksi, jos tekee sitä ensimmäistä kertaa?) Pasin on tiedettävä koko tarinan rakenne, henkilöhahmojen elämänkulku ja suhteet, piilotasot ja draaman kaaret ennenkuin edes ensimmäistä sivua voi kirjoittaa. Minä kirjoitin kolmekymmentä sivua ennenkuin edes yritin laittaa sivujani järjestykseen. Alkua minulla ei ole vieläkään. Tematiikka on muodostunut tehdessä, henkilöhahmot ovat löytäneet toisensa yllättäen ja muodostaneet tanssikuvion, hahmojen konfliktit sysäävät toisia hahmoja toimintaan ja muodostavat pieniä räjähdysten sarjoja. Olen kirjoittanut vaistonvaraisesti, mielikuviin luottaen. Nyt se ei kuitenkaan voi enää jatkua. On aika takoa, tehdä kulkukaavioita, kirjoittaa auki tasoja, saada selville miksi nämä ihmiset ovat tällaisia ja mitä minä yritän tällä kaikella sanoa.

Kaipaan lisää koelukijoita. Nyt se teksti on siinä vaiheessa että sen voi antaa muutamalle luotettavalle ihmiselle ruodittavaksi.

Vuorossa kiireisiä päiviä: tänään alkaa t-paitakurssi ja huomenna laukkukurssi, molempia pitää vielä valmistella aika paljon. Lauantaiaamuna tien päälle ja Jyväskylään, mistä välittömästi Vesannolle Juonen kokoontumiseen. Jännittävää. Ensi viikolla on tahkottava kasaan Tuonelan edustusvaatteet ja messuosaston somistukset. Myönnetään, että olen jättänyt asioita viime tippaan. Mutta tarvitsen tiiviyttä jotta saisin tehtyä.