Tämä päivä on musta, valkoinen ja punainen.

Kun ajoin kotiin kaupungista, joki oli musta ja kylmä, valot valkoisia laineiden kärjissä. Katuvalot valkoisia ja yksin, kykenemättä pimeydelle mitään, yhtä kylmiä kuin pimeys itse. Pilvet olivat punaisia ja korkeita pään yllä.

Veri on kaunista. Minä en ole koskaan pitänyt verta iljettävänä tai edes kovin pelottavana. Veri on elämää - sen paikka on ihmisen sisällä. Kun se on ulkona, se on irrallaan tarkoituksestaan, mutta edelleen kaunista.

Minä halusin syyttää jotakin, jotakuta tänään. Halusin vihata jotakin, jotakuta. Ei se ollut mahdollista, ei ollut mitään eikä ketään jota vihata. Tappaja sai kasvot heti, tuli heti ihmiseksi, nuoreksi pojaksi joka on liian kaukana itsestään, pojaksi jota ei voi vihata. Ympäristöllä taas ei ole kasvoja, ei henkilöllisyyttä, eikä sitäkään voi vihata. Jäljelle jää turhautuminen.