Oli kylmä, luulin että se johtuu vaan märästä tukasta, sitten tajusin että patteri on ollut pois päältä koko päivän kun aamulla tuuletin. Tehtyäni tämän huomion poltin viimeisen paahtoleipäni. Ja pistin Zen Caféta soimaan (Helvetisti järkeä).

Selvästikin on tilausta Terapiasessiolle (tähän kuuluisi semmoinen TM-merkintä, mutta minä en osaa tehdä sellaista).

Mitä minä pelkään?

Sitä että jään jumiin, uraudun, kehitän silmälappuja, kahleita ja muureja.

Sitä että jään yksin vieraan maan lentokentälle, rahat loppu ilman puhelinta eikä kukaan osaa englantia ja luultavasti tässä skenaariossa minut myös ryöstetään, vaikkei minulla olisikaan mitään ryöstettävää. Raiskausta en jostain syystä osaa pelätä yhtään.

Sitä että vaikutan tyhmältä, ja pahempaa, että olen.

Sitä etten ole empaattinen, etten osaa ottaa toista huomioon tarpeeksi. Ja sitä, etten voi olla kaikkea sitä hyvää mitä toinen minusta uskoo, ja että vielä tämä olo loppuu, että iho ei tunnu enää omituisen pehmeältä, etten enää naura hedelmille, että jossain vaiheessa minusta tulee tylsä ja tavallinen työhevonen.

Tylsyyttä minä pelkään nyt kai eniten. Tasoittumista ja arkea, vaikka se ei olisikaan vielä seuraavan mutkan takana, minua pelottaa se mahdollisuus että olen taas jumissa jossain eikä tämä tapahtumien ja tunteiden paljous ole enää jokapäiväistä. Ja nyt soi Eipä tiennyt tyttö, se sopii tähän ajatukseen.

Ja nyt en saa olosta kiinni, olen levoton, jalka vispaa, vilkuilen kelloa, en osaa keskittyä. Jollakin tapaa olen taas valheellinen. Ehkä olen vain väsynyt? Ettei "oikeasti" mikään olekaan huonosti, kaipaan vain ravintoa ja unta? Että minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja vetää selkäranka suoraan. Että nautin itsesäälistä, että tahdon olla pieni heikko raukka ihan vain siksi kun olen niin helvetin hellyydenkipeä? Tulisi jo perjantai.

Halveksin sitä laiskuutta joka minussa nyt on. Sitä että haluan vain antaa olla, olla ottamatta vastuuta elämästäni, onnellisuudestani, että toinen voisi huolehtia siitä, että toinen voisi pelastaa minut. (Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi)

Minä haluan taas vain ottaa aikalisän, sulkea itseni kuukaudeksi, ei kuukaudeksi kun sitten pitäisi taas elää ja sitten pitäisi olla jo niin moni asia tehtynä, ja minua pelottaa niin helvetisti lähteä sinne Eurooppaan.

Lause joka pyörii mielessä: Minä en jaksa.

Että elämä on niin helvetin täynnä, että minä olen niin helvetin täynnä, että tehtävien ajateltavien tunnettavien asioiden (agenda, cogitanda, jamikäsekolmasnyttaasoliskaanvittuenosaalatinaakaanenää) lista on niin helvetin pitkä.

Minä pelkään sitä että nousee kusi päähän kun vastaanotan niin paljon kehuja.

Minä pelkään että jätän tärkeitä ihmisiä vajaalle huomiolle, etten ole hyvä ystävä, tai lapsi, tai lapsenlapsi, tai ammattilainen tai opiskelijakaan. Ja nyt olen lisäksi huono dyykkari kun en taida taaskaan lähteä kierrokselle vaikka jostain syystä pidän sitä itselleni tärkeänä asiana, että tekisin sen edes joskus.

Jeesussentään tämän ihmissuhdelevyn kanssa. Sä oot tuhannen kilometrin päässä.

Saavutanko minä tällä terapiasessiolla tänään mitään? Voiko tätä edes sanoa terapiasessioksi? Pitääkö aina saavuttaa tuloksia? Pää on sumea, olo on valheellinen, en pidä itsestäni, en ymmärrä itseäni, itkettää vaan ja raivostuttaa kun en tajua. Tämä minun haluni analysoida kaikki, itseni, järjestää siisteiksi kauniiksi kuvioiksi. Etten voi sallia itselleni sumeita irrallisia selittämättömiä hetkiä. Että minä olen tehtävä joka täytyy ratkaista, suorittaa.

Tässä nyt näitä mitä itseltäni vaadin. Mutta miksi? Mitkä pelot ajavat vaatimaan? Epätäydellisyyden pelko? Hallitsemattomuuden pelko? Tyhmyyden pelko? Tietysti aina se, että mitä jos kukaan ei välitäkään minusta enää, mitä jos jään yksin, millainen ihminen minun täytyy olla jotta minua voisi rakastaa. Siihen se aika usein palaa.

Pitkä, vaikea, raskas merkintä, jolla en saavuttanut mitään muuta kuin varmuuden siitä että nukkumaan on mentävä. Kyllä, pyrin suorituksiin, tehokkuuteen, tuloksiin, hermostun itseeni kun en sitten jaksakaan saavuttaa mitään, hermostun itseeni kun en saavuta, hermostun, olen ihan huono.