Hyviä keskusteluja on ollut taas. Luottamus on hetken teemoja.
Luottamus hetkeen, luottamus ihmisiin, luottamus itseen, luottamus
tulevaisuuteen.
Väitin Hankun päiväkirjaan kommentoidessani sellaista, että luottamus
on se mikä minut on tehnyt onnelliseksi. Luottamus, pelkojen jatkuva
kohtaaminen ja niille nauraminen. Toimiminen niistä huolimatta.
Sittemmin Lauri kysyi: \"mutta eivätkö pelot ole tärkeä itsesuojelun
väline?\" Kysymys jäi käsittelemättä, vaille vastausta. Jos nyt sitten.
----
Kirjoitin pitkään ja hitaasti, yritin käsitellä kysymystä
tieteellisesti, asiallisesti, perustellen joka sivujuonteen.
Ärsyynnyin. Joten esitän vain lopputulokset.
Pelot kiinnittävät huomion asioihin, jotka saattavat olla
vaarallisia. Esimerkkeinä: vesi, korkeat paikat, vieraat ihmiset,
trapetsitaiteilu, kaikki muutokset, hämähäkit. Mutta ei silti ole
järkevää toimia aina pelkojensa mukaan. Maailma on niin helvetin
pelottava paikka, että jatkuva pelkojen mukaan toimiminen johtaisi
siihen ettei voisi lopulta tehdä mitään. Asiat vain saattavat olla vaarallisia - on aina myös se mahdollisuus että ne eivät ole.
Ehkä korostus kuuluu sanaan kohtaaminen.
Siihen että tunnistaa ja tiedostaa mitä pelkää, jotta sitten voisi
suhtautua pelon kohteeseen järjen ja intuition avulla. Ja tehdä
päätöksensä peloista riippumatta. Että muiden neuvoja voi kuunnella,
mutta vastuu lopullisesta päätöksestä on kuitenkin minulla itselläni.
Ja neuvonantajiahan pelot ovat. Omalla paikallaan oikein toimiva asia,
mutta.
En tiedä onko tämä vain minun mieleni ominaisuus, vai
yleisinhimillistä: minun mieleni tuottaa jatkuvasti pelkoja.
Jatkuvasti. Vanhoja ja uusia pelkoja, ihan kaikkea kohtaan. Nyt juuri
pinnalla ovat suurimpina ulkomaille lähtemisen pelko, toisen ihmisen
tarvitsemisen pelko, yksin jäämisen pelko ja hallinnan menettämisen
pelko. Ja tyhmyyden pelko ja hankalien tilanteiden pelko ja alakerran
naapureiden pelko ja miten järjettömän pelottavat ovat nyljetyn Alfin
irtirevityn pään mustat syyllistävät silmät, se on peto, niskakarvat
nousee pystyyn, yöllä kun on pimeää niin se varmaan --
Pelkojahan siis riittää aina. Useimmiten en edes tajua mitä kaikkea
pelkään. Siksi pitääkin olla tarkkana siinä, antaako peloilleen vallan,
toimiiko suoraan pelon mukaan käsittelemättä sitä ollenkaan järjellä.
Sitä tapahtuu aika usein, jos ei ole valppaana. Siksi pelkoja on
jatkuvasti kohdattava. Riskejä on jatkuvasti otettava. Aina on se
mahdollisuus, että minuun sattuu. Aina on se mahdollisuus että teen
Virheen.
Pelkoja perustellaan evoluutiolla - että pelot
pitävät hengissä, ovat pitäneet hengissä - mutta kehitystä ei synny
jollei riskejä oteta. Pelkojen mukaan toimiminen säilyttää tilanteen muuttumattomana. Peloista huolimatta toimiminen johtaa muutoksiin - tuhoon tai voittoon, joka tapauksessa kehitykseen.
Tämän takia minä yritän jatkuvasti löytää ne asiat, joita eniten
pelkään, ja nauraa niille. Nauru tappaa peikot, tai no, ainakin tekee
niistä hämmentyneitä ja pieniä ja suloisia karvaturrikoita. Mitä
enemmän jotakin tekoa pelkään, sitä varmempi olen siitä että juuri se
minun on tehtävä. Jotta olisin vapaa. Jotta olisin rehellinen. Jotta
kehittyisin joksikin mitä en vielä ole.
Siinä liikkeessä, siinä tapahtumassa, matkassa joksikin mitä en vielä ole - siinä on onnellisuus.
maanantai, 3. huhtikuu 2006
Kommentit