Hyviä keskusteluja on ollut taas. Luottamus on hetken teemoja. Luottamus hetkeen, luottamus ihmisiin, luottamus itseen, luottamus tulevaisuuteen.

Väitin Hankun päiväkirjaan kommentoidessani sellaista, että luottamus on se mikä minut on tehnyt onnelliseksi. Luottamus, pelkojen jatkuva kohtaaminen ja niille nauraminen. Toimiminen niistä huolimatta.

Sittemmin Lauri kysyi: \"mutta eivätkö pelot ole tärkeä itsesuojelun väline?\" Kysymys jäi käsittelemättä, vaille vastausta. Jos nyt sitten.

----

Kirjoitin pitkään ja hitaasti, yritin käsitellä kysymystä tieteellisesti, asiallisesti, perustellen joka sivujuonteen. Ärsyynnyin. Joten esitän vain lopputulokset.

Pelot kiinnittävät huomion asioihin, jotka saattavat olla vaarallisia. Esimerkkeinä: vesi, korkeat paikat, vieraat ihmiset, trapetsitaiteilu, kaikki muutokset, hämähäkit. Mutta ei silti ole järkevää toimia aina pelkojensa mukaan. Maailma on niin helvetin pelottava paikka, että jatkuva pelkojen mukaan toimiminen johtaisi siihen ettei voisi lopulta tehdä mitään. Asiat vain saattavat olla vaarallisia - on aina myös se mahdollisuus että ne eivät ole.

Ehkä korostus kuuluu sanaan kohtaaminen. Siihen että tunnistaa ja tiedostaa mitä pelkää, jotta sitten voisi suhtautua pelon kohteeseen järjen ja intuition avulla. Ja tehdä päätöksensä peloista riippumatta. Että muiden neuvoja voi kuunnella, mutta vastuu lopullisesta päätöksestä on kuitenkin minulla itselläni. Ja neuvonantajiahan pelot ovat. Omalla paikallaan oikein toimiva asia, mutta.

En tiedä onko tämä vain minun mieleni ominaisuus, vai yleisinhimillistä: minun mieleni tuottaa jatkuvasti pelkoja. Jatkuvasti. Vanhoja ja uusia pelkoja, ihan kaikkea kohtaan. Nyt juuri pinnalla ovat suurimpina ulkomaille lähtemisen pelko, toisen ihmisen tarvitsemisen pelko, yksin jäämisen pelko ja hallinnan menettämisen pelko. Ja tyhmyyden pelko ja hankalien tilanteiden pelko ja alakerran naapureiden pelko ja miten järjettömän pelottavat ovat nyljetyn Alfin irtirevityn pään mustat syyllistävät silmät, se on peto, niskakarvat nousee pystyyn, yöllä kun on pimeää niin se varmaan --

Pelkojahan siis riittää aina. Useimmiten en edes tajua mitä kaikkea pelkään. Siksi pitääkin olla tarkkana siinä, antaako peloilleen vallan, toimiiko suoraan pelon mukaan käsittelemättä sitä ollenkaan järjellä. Sitä tapahtuu aika usein, jos ei ole valppaana. Siksi pelkoja on jatkuvasti kohdattava. Riskejä on jatkuvasti otettava. Aina on se mahdollisuus, että minuun sattuu. Aina on se mahdollisuus että teen Virheen.

Pelkoja perustellaan evoluutiolla - että pelot pitävät hengissä, ovat pitäneet hengissä - mutta kehitystä ei synny jollei riskejä oteta. Pelkojen mukaan toimiminen säilyttää tilanteen muuttumattomana. Peloista huolimatta toimiminen johtaa muutoksiin - tuhoon tai voittoon, joka tapauksessa kehitykseen.

Tämän takia minä yritän jatkuvasti löytää ne asiat, joita eniten pelkään, ja nauraa niille. Nauru tappaa peikot, tai no, ainakin tekee niistä hämmentyneitä ja pieniä ja suloisia karvaturrikoita. Mitä enemmän jotakin tekoa pelkään, sitä varmempi olen siitä että juuri se minun on tehtävä. Jotta olisin vapaa. Jotta olisin rehellinen. Jotta kehittyisin joksikin mitä en vielä ole.

Siinä liikkeessä, siinä tapahtumassa, matkassa joksikin mitä en vielä ole - siinä on onnellisuus.