Tässä hetkessä tilani muodostavat seuraavat asiat: Jussin tuoli, Jussin netti, minun äänentoistolaitteeni, Joy Divisionin Permanent-kokoelma, minun läppärini, Jussin tietokonepöytä.

Olen aika häkeltynyt siitä miten ehjältä tuntuu sisällä. Mukavalla tavalla täydeltä, vähän siltä kuin olisin joku täytekonvehti, se mitä minussa on sisällä on makeaa ja paksua ja tahmeaa. Minä olen rakastunut. Sen tajuaminen uudelleen tuntuu siltä kuin taloon olisi rakennettu uusi kerros. Katselen maailmaa sellaisella hellyydellä että meinaan purskahtaa itkuun siitä että puissa on taas lehtiä. Näen kaikkialla yhteyksiä, rakentamista, elinvoimaa ja välittämistä.

Tietenkin jännittää. Koko tulevaisuus jännittää. Mutta se on hyvänlaatuista jännitystä, sellaista millaisia seikkailuja onkaan edessä ja mitenkähän asiat asettuu paikoilleen, ja mille paikoille. Minua harmittaa etteivät rakkaat lukijani tunne Jussia, joko ollenkaan tai tarpeeksi hyvin. Tuskin kukaan minun ystävistäni ymmärtää ihan kunnolla, miten tärkeä siitä pojasta on minulle tullut.

Tänään otin torkut auringossa, Ylivieskan rautatieaseman pihalla olevalla penkillä. Myöhemmin löysin Oulusta vihreitä alueita joilla ihmiset olivat piknikillä. Huomenna ajan Annan kanssa pyörällä hyvien paikkojen luo.

Kesä tulee, ei voi mitään, ja minusta tuntuu että se on hieno kesä.