Jotkin tekemäni ja ajattelemani asiat tuntuvat vääriltä. Tämän merkinnän tarkoitus on selvittää, mitkä ja miksi.
1. Minua ärsyttää se että oma ajatteluni ja Linkolan provokaatio menevät sekaisin muutaman ihmisen mielissä.
2. Järkeilen liikaa.
3. Pelkään että minut ymmärretään väärin.
4. Pelkään että korostan vääriä asioita sekä itselleni että muille.
5. Joskus tuntuu siltä, että mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän sotken asioita.
6. Ehkä parhaat keinot minulle eivät olekaan analyyttisiä vaan
runollisia - sitä että valitsen vaistolla joitakin palasia maailmasta
ja kerron niistä tietämättä itsekään miksi - ja ne ovat esimerkkejä
Hyvästä. Minulla on parempi olo silloin kun kirjoitan havaintoja kuin
silloin kun kirjoitan mielipiteitä.
7. Se kansanedustajuusasia on vaivannut minua ihan urakalla. Lähinnä
siten, että olen alkanut ajatella itseäni ulkopuolisen ihanteen kautta
- millainen ihminen minun pitäisi olla, jotta pystyisin tekemään
oikeita päätöksiä? Tai unohdetaan konditionaali, millainen ihminen
minun pitää olla. Koska koko ajanhan minä teen päätöksiä jotka vaikuttavat muidenkin elämään. Jokainen tekee.
8. Edelliseen liittyen olen alkanut ajatella uskottavuutta.
Ihoni vaivaa minua - olen kehittämässä sen ympärille kompleksia.
Seminaareissa katson puhujien puhtaita sileitä kasvoja, ja mietin,
miten akne vaikuttaa katsojan mielikuviin. Minua häiritsee se että
vaikutan suttuiselta, sairaalta, rumalta (vaikken oikeasti ole! en
oikeasti ole!). Näppylät tuntuvat niin pirun epäoleellisilta ettei niiden pitäisi olla olemassa.
9. Miksi minä sitten en yksinkertaisesti hoida hommaa pois? Kyllähän
akne on hoidettavissa. Syy piilee ainakin osittain siinä, että
iho-ongelmilla on minulle symbolimerkitys. Yllätyin kun tajusin sen
ensimmäistä kertaa. Minulle näppylät symboloivat kärsimättömyyttä ja
itsekurin puutetta. Kun hallitsen itseni, en näplää ja räpellä rupia
auki. Silloin kun minulla on tarpeeksi kiire ja olen keskittynyt
ajattelemaan itseni ulkopuolisia asioita (ja erityisesti tekemään
käsillä muita asioita) ihoni voi selvästi paremmin. Naamasta näkee
milloin minulla on ollut intensiivistä keskittymistä vaativia töitä.
Eli siis, ylpeyteni vaatii että selviäisin iho-ongelmista itsekurin
avulla.
10. Lisäksi minulla liittyy edellisen ympärille niin paljon häpeää että
tuota oli oikeasti vaikea kirjoittaa. Kosmeettiset asiat palauttavat
minut varhaisteini-ikään, siihen aikaan kun meikkaamista yleensä
kokeillaan mutta minä en kokeillut. Minulla oli jo silloin ihanne,
jonka mukaan minun ei tarvitsisi hakea toisten hyväksyntää ulkonäön
avulla. En antanut itselleni lupaa hakea toisten hyväksyntää, minun
piti pärjätä yksin. Ja kuitenkin hain hyväksyntää, mutta älyn avulla.
Se oli kai sitten jotenkin parempi syy olla hyväksytty kuin se, että
olisi ollut kaunis.
11. Minua häiritsee sekin, että suhtautumiseni päiväkirjailuun uhkaa
muuttua sen takia, etten tunne kaikkia lukijoitani. Tässä blogissa
minulle oleellista on se, että uskallan sanoa täällä asioita joita
minun on vaikea myöntää itsellenikään. Nyt minua uhkaa itsesensuuri ja
kaunisteleminen - koska haluaisin niin kovasti olla täydellinen, nyt,
että ihmiset pitäisivät minua hyvänä ja viisaana NYT. Rehellisyys on
kuitenkin oleellisinta. Palaan suosikkiparadoksiini - silloin kun
myönnän olevani heikko, olenkin vahva. Ja kun myönnän olevani tyhmä,
olenkin viisas. Vaikeus on siinä, että se pitää tosiaan myöntää, ei vain sanoa. Se pitää tunnustaa itselleen ja hyväksyä.
12. Palaan taas luopumiseen. Hengittämiseen, sisään ja ulos. Luovun pitäisi-sanasta. Minä olen se mikä olen. Se saattaa muuttua, mutta juuri nyt se
on tosiasia. Minä olen juuri niin heikko ja tyhmä kuin olen. Minun
tietoni, kykyni, osaamiseni ovat juuri niin vähäisiä kuin ovat. Ja niin
on hyvä, koska niin on.
13. Ei tämä silti ole niin yksinkertaista. Minua hämmentää edelleen. Minussa on edelleen jokin solmu.
14. Niin, se uskottavuus. Hyväksyntä. Haa! Pelkään, että välitän
enemmän siitä pidetäänkö minua viisaana ja hyvänä kuin siitä,
saavutanko pääasiallisen tavoitteeni (mikä näissä keskusteluasioissa
tarkoittanee hyvinä pitämieni perusperiaatteiden levittämistä, hyvän
osoittamista ja perustelua).
15. Hyvien ystävien parhaita puolia on se, että heidän kanssaan voi
olla rauhassa eri mieltä, kun ei tarvitse kantaa huolta omasta
hyväksyttävyydestään. Kun voi luottaa siihen, että minusta pidetään
vaikka mielipiteeni olisivatkin ystävien mielestä sekopäisiä.
16. Kun sen rauhan, sen asenteen voisikin laajentaa muuhunkin
kanssakäymiseen, sillä erotuksella että ei välittäisi siitä pidetäänkö
minusta. Ei jokaisen ihmisen tarvitse minusta pitää. Jos minä riitän
itselleni, se on tarpeeksi. Asia on oleellinen, en minä.
17. Tässä palaan Linkolan metodiin. Linkola ei välitä hittojakaan siitä
pidetäänkö hänestä vai ei, eikä nähtävästi siitäkään ymmärretäänkö
hänen persoonansa "oikein". Linkola on provokaattori - herättää
ihmisten ajatukset suuttumuksen kautta, asettamalla sellaisia väitteitä
jotka järjissään olevassa ihmisessä herättävät välittömän
tunnereaktion, yleensä negatiivisen. Suuttumus on aina parempi kuin
välinpitämättömyys, koska se pakottaa muodostamaan mielipiteen.
Pakottaa huomaamaan asian, pakottaa ajattelemaan sitä. Pakottaa
sanomaan siitä jotakin.
18. Ja kuitenkin Linkola vaikuttaa lempeältä mieheltä, jota motivoi
kiistaton rakkaus elämää ja eliöitä - myös ihmistä - kohtaan. Tässä
teoriassani tuo motivaatio on niin selkeä ja vahva, ettei hän enää
välitä henkilökohtaisen imagonsa hyväksyttävyydestä, vaan on valmis
asettumaan vihan kohteeksi sanomiensa asioiden takia, jos vain niiden
asioiden sanominen ja se viha saavat ihmiset ajattelemaan ja
kiinnittämään huomiota ympäristön ja yhteiskunnan tilaan.
19. Todennäköisesti tämä teoria on turhan ihanteellinen, ja arvokas
vain hauskana kuvitelmana. On hyvin mahdollista, että Linkola on
oikeastikin niin kyyninen ja epätoivoinen että toivoo ydinsotaa ja
kulkutauteja jotta ihmisenä tunnettu loiseläin saataisiin kuriin.
20. Mutta toisaalta. Vielä ennen lauantaita uskoin, että Linkola olisi
kyyninen ja epätoivoinen, ja että hän olisi ollut sitä viimeiset
neljäkymmentä vuotta. Odotin näkeväni murtuneen ja turhautuneen miehen,
jonka kasvoissa ja olemuksessa näkyisi toivottomuus - sellainen joka
ehtii neljänkymmenen vuoden aikana uurtaa jälkensä ihmiseen. Mutta ei.
Ei jälkeäkään toivottomuudesta. Päinvastoin, minun mielestäni herra
kalastajan olemusta värittivät rauhallisuus ja toivo. Siksi uskon, että
hän on näyttelijä.
21. Linkolan persoonan analyysi on minulle oleellista, mutta toivon
silti että siitä ei alettaisi käydä kamalaa väittelyä. Tällaista
spekulaatiota on turha viedä keskustelun tasolle.
22. Loppupäätelmäni on joka tapauksessa se, että huomaan olevani heikko
ja puutteellinen tapaus, joka kaipaa toisten hyväksyntää persoonalleen
eikä siksi pysty keskustelemaan tärkeinä pitämistään asioista järjen
tasolla. Otan itseni edelleen turhan vakavasti. Mutta lienen oikealla
suunnalla.
maanantai, 4. joulukuu 2006
Kommentit