Tänään ajoin pyörällä lujaa ja huomasin matkallani irronneen pyöreän oranssin ajoneuvovalon kuvun, tielle tipahtaneen suklaalevyn rivin ja asuntoauton jossa oli takaosassa kummallinen hapsulaahus.

Olo on levoton, iloinen, aikaansaapa ja sopivasti epävarma jotta en olisi ylpeä. Ajattelen asioita joita minun ei pitäisi ajatella, ja joista minun on melko mahdotonta puhua täällä. En osaa olla ihan niin avoin. En taida enää uskoa että täydellinen avoimuus on aina hyväksi?

Ajattelen pelejä paljon. Muutenkin kuin Tuonelan testausten takia. Ajattelen tilanteita joissa on tiettyjä rajoitteita ja sääntöjä, joita nyt vaan ei voi kiertää. Ajattelen kiertoilmauksia ja mutkia, joiden kautta pääsee päämääriin paremmin kuin suoraan.

En minä oikeasti tiedä mitkä minun päämääräni ovat. Tai ne mutkat. Pitääkö minun olla niin aikuinen että osaisin juonitella?

En ole koskaan osannut olla salaperäinen. Katsotaan josko huomenna kertoisin kaiken.