Kävin juuri nelivitosessa Black Audion keikalla. Ensimmäinen keikallakäynti Oulussa. Hyvinhän ne veti, aivan hiton hyvin, ja kuten edellistäkin Black Audion keikkaa (joskus viime vuoden alussa tai vuoden 2005 lopussa), tätäkin iltaa leimasi tanssijoiden eriskummallinen tyyli. Mutta tällä kertaa tanssijoita oli kerrallaan lattialla maksimissaan kaksi. Joista toinen oli lattialla läpi keikan, iloinen veikko. Teki mieli mennä itsekin, mutta olin nössö ja jossittelija ja katsoin puolentoista metrin päästä sitä meininkiä. Oli ikävä Meriä, Meri olisi ollut juuri oikea ihminen olemaan siellä. Lutakkoa oli myös ikävä. Mutta ehkä tuostakin paikasta olisi johonkin lauantai-iltana. Jossain määrin nelivitonen muistuttaa kuuskasia (eihän siinä ole eroa kuin kaksikymmentäkolme). Ihan ok.

Olen miettinyt tänään paljon tupareita. Ne ovat ensi viikonloppuna, lopultakin. Mietin ketkä tänne tulevat, ja hyvin paljon mietin myös sitä ketkä kaikki eivät tule. Ei yksikään minun ystävistäni. Oulu on kaukana. Tiedän että hyviä ihmisiä tulee, mutta en minä niistä ketään tunne oikein hyvin, eikä kukaan niistä tunne minua. Kunnolla. Pitäisi kai olla rohkea ja aktiivinen ja tehdä asialle jotain.