Olen ihan innostunut nukkumaanmenemisestä. Otan sen tänään oikein tosissani, teen jotain hyvää hassua iltapalaa ja menen peiton alle lukemaan pehmoista kirjallisuutta. Pehmoisuuden vaihtoehtoja:

• Mircea Eliade: Ikuisen paluun myytti (mytologiatutkimusta)
• Erich Fromm: Terve yhteiskunta (juuri sitä miltä se kuulostaa)
• Stephen Powers: The art of getting over (tositarinoita graffititaiteilijoista)
• André Franquin: Mustat sivut (pimeitä ja ilkeämielisiä sarjakuvia)
• Mohandas Gandhi: Tottelemattomuudesta (koottuja artikkeleja ja puheita)

Lisäksi olisi tarjolla Helprinin Talvinen tarina, joka on taas himottanut jo kuukauden ajan mutten ole antanut itselleni lupaa upota; kierrätyskeskuksesta tänään löytynyt jokamiehenbiologian klassikko "Elämän ihmeet" (Wells-Huxley-Wells); ja runsaasti George Orwellia.

Sairasta puolipisteiden käyttöä, tuon on pakko olla väärin, mutta se näyttää hauskalta.

Eivät nuo näin tarkasteltuna näytäkään kamalan pehmoisilta teoksilta. Graffitikirjakin on aivan liian painava sänkylukemiseksi.

Mitä sänkylukemiselta vaaditaan? Hetkellistä mukavuutta ja kiinnostavuutta, joka ei tempaa mukaansa niin että unohtuu valvomaan, vaan rauhoittaa ja silittelee. Soveliasta kokoa, niin ettei sen käsittely makuuasennossa tuota kohtuuttomia hankaluuksia.

Tässä vaiheessa katse siirtyy hyllylle, jossa on vielä pari vaihtoehtoa: Rushdien Häpeä ja yli puolivälin luettu Müller-Freienfelsin Ihmistuntemus. Teoksia, jotka voisivat täyttää tämän illan poikkeuksellisen tiukat kriteerit niin aiheen, mittasuhteiden, tunnelman kuin vaikutuksenkin osalta.

Kyllä. Müller-Freienfels.