Olen kuunnellut kaikki Jamiroquain levyt läpi. Eräät niistä neljä kertaa putkeen.

Perttu varmaan ilahtuu kuullessaan että hankin vihdoinkin kirjastokortin ja lainasin Lumen tajun. Päivän lukemisen jälkeen olen sivulla 166.

Silloin kun jään sisälle, syyllisyys herää. Väkisinkin. Kun toinen tekee 10-12 tuntia töitä päivässä ja toinen lojuu, lukee, irkkaa, pyöräilee ja laittaa ruokaa, ajatus luovan työn vaatimasta henkisestä tilasta häviää aika äkkiä. Ollakseni oikeutettu olemassaoloon, minun täytyy tehdä jotain todellista (lukeminen ei ole todellista, eikä keskustelu). Kun toinen tulee kotiin ja kysyy mitäs sää oot tehny tänään, on vähän hankalaa vastata että no oon ajatellut niinku erilaisia ihmistyyppejä ja lukenut siihen liittyen artikkeleita netistä ja sitten oon käynyt suihkussa ja kuunnellut musiikkia ja ajatellut kirjoittamista.

Tiedän ihan hyvin että olisin paremmalla tuulella jos jaksaisin käydä ulkona joka päivä.

Elämässä ei oikein ole rakennetta. Eihän sitä ole pitkään aikaan Jyväskylässäkään ollut, mutta ajelehtiminen itsekseen on eri asia kuin ajelehtiminen silloin kun kanssaeläjällä on rakenne.

Kyllä minusta silti tuntuu että teen. Jos luovun järkeilystä hetkeksi. Nukun paljon silloin kun tuntuu että unissa tapahtuu jotain oleellista. Keskityn aika paljon erään novellin suunnitteluun, mielessä on joitain paloja ja tunnelmia joiden ympärille voisin alkaa rakennella tematiikkaa ja hahmoja. Varmaankin tänään.

Kuitenkin on se ÄÄNI joka väittää että piipertelen, laiskottelen, pakenen töitä, että kirjoittaminen ei ole oikeaa työtä etenkin kun enhän minä edes kirjoita koko ajan, oikeastaan paljon ollenkaan, kirjoittaminen on työtä vasta kun sitä tekee kahdeksan tuntia päivässä ja sillä voi maksaa vuokran, sitä ennen olen työtön ja arvoton, kaupunkiin tutustuminen on turhaa herkistelyä, hakisit nyt vaan sitä Stockan naistenosaston järjestäjän paikkaa, tai lähtisit edes kunnolla kaupungille joka aamu kiertäisit paikkoja tutustuisit aktiivisesti ihmisiin kyselisit töitä, olisit iloinen ja reipas ja oma itsesi ja näyttäisit että kyllä sinusta on johonkin.

Mielenkiintoista huomata miten edellisessä persoonamuoto muuttui minusta sinuksi.

Stressaan ihan turhista. Mutta kyllä ulkona pitäisi käydä etten masentuisi.