Vuoden ensimmäinen päivä. Tästä vuodesta tulee varmasti erilainen kuin olen osannut kuvitella. Tai mitä osaan kuvitella nyt.

Juuri nyt tämä menee niin päin että minä olen tullut Jussin elämään. Minä sovin tähän, tässä oli selvästi paikka varattuna minulle. Soinnun moneen paikkaan: viehättävän vanhanaikaiseen käsikynkkäkävelyyn; raudaskyläläisen omakotitalon takarapuille kun pidetään saunomisesta jäähdyttelytaukoa; vanhojen ystävien lautapeli-iltaan; aamuihin, joissa Jussi lukee Hesaria ja juo paljon kahvia; syliin; viiltävään keskusteluun, jossa huomaamme näkevämme  maailman eri tavalla ja että se tekee meille molemmille hyvää. Hitto, minä soinnun täällä mattoonkin.

On ollut hienoa päästä sisään tähän elämään, tutustua siihen. Nyt jännittää vähän, mitä tapahtuu sitten, kun tilanne käännetään ympäri. Millainen minun elämäni on? Millaisia olemisen paikkoja siinä on? Mitä uutta Jussi minusta näkee, kun sijoittaa itsensä keskelle minun maailmaani? Onko se hyvä?

Minä en ole kirjoittanut pitkään aikaan, se tuntuu omituiselta. En ole omassa maailmassani, en omassa rutiinissani. Minun on täällä hyvä olla, minä sovin tänne. Mutta tästä puuttuu paljon sellaista, mikä on minua - suurin osa musiikistani, kävelyt Harjulla ja puistoissa, Jyväskylän kirjasto, keittiöni ja kaikki mitä siellä on, kirjoittaminen, lukeminen, polkupyörä, suihku- ja pyykkireissut Joonan luokse, mäkinen maisema. Koska ne eivät ole täällä, minä en ole kokonaan täällä. 

Miten paljon minussa on uutta nyt sen takia, että olen täällä? Mikä minussa muuttuu, mikä pysyy?