ilotulituksiin en kyllästy
ne loppuvat kesken
raketteja en ammu
joku muu näkisi ne
arvostelin suopeasti lumiveistoskilpailua
välipäivinä työt sulivat toistensa näköisiksi

Tuntuu että tästä päivästä ei tule mitään, täytyisi asettaa itsensä poikkeavaan ympäristöön, piristää itseään yllätyksillä. Melkein tekisi mieli kokeilla 28-tuntista päivää:



Pitäisi ottaa yhteyksiä hyviin ihmisiin, tehdä niiden kanssa jotain, nyt on sellainen olo että haluaisin. Mutta ei minusta ole ottamaan yhteyttä. Se tuntuu oudon pysyvältä ominaisuudelta, se että ajattelen että "sillä on varmasti parempaakin tekemistä kuin olla minun kanssani". Tuntuu siltä että sovellan tuota oletusta aivan kaikkiin.

Biorytmitkin on mitä sattuu. Mutta se on haaste, ei este.

Saatanan taiteellinen olo. Jos en ihan kohta ala tehdä jotain luovaa, alkaa masentaa.

Pakko vielä siteerata irkkikeskustelua:

<Anomalia> Kokeilun arvoinen vuorokausirytmi, ehkä: http://xkcd.com/320/
<Ke> !
<Anomalia> Kaipaan piristystä, uupumus voisi ehkä piristää.
<Ke> tai kuolema, kokemus, jota en epäröi suositella!
<Anomalia> Ookko kokeillut?
<Anomalia> Siitä tulee mieleen yksi Michel Tournierin novelli
<Anomalia> En muista mikä sen nimi on, mutta siinä on tyttö joka piristyy aivan kamalasti kuolemaa tuottavista esineistä ja keräilee niitä, fantasioi erilaisista kuolemista
<Anomalia> Se on loistava novelli
<Ke> =o)
* Ke isohali Anomalia
* Anomalia haliutuu