Tänään valo oli vetyperoksidia, aurinko oli kauhistuttavan lähellä ja halojen takia kolminkertaisen kirkas.

Istuin viisi tuntia kirjastossa ja luin.

Näinä päivinä tulevaisuuden haarapolut käärivät itsensä auki edessäni paljastaen asioita joita en olisi osannut kuvitellakaan, en omaan elämääni.

Minun on helppo kuvitella polku joka johtaa psykoosiin.

Minun on helppo kuvitella polku joka johtaa yliopisto-opintoihin.

Minun on helppo kuvitella polku joka johtaa siihen että joudun irtautumaan monista minulle nyt läheisistä asioista.

Minun on helppo kuvitella polku jolla teen oikeita päätöksiä jotka johtavat tapahtumiin joita en osaa vielä kuvitella.

Minun on helppo kuvitella ettei mitään polkua olisikaan, että elämä olisi parkouria ilman määriteltyä loppupistettä, vastaantuleviin esteisiin ja mahdollisuuksiin reagoimista, omaan tasapainoaistiinsa luottaen.