Tänä aamuna luokkatoveri ihmetteli, miksi luokassa tuoksuu popcorn. Minä tunnustin paukutelleeni sellaisia aamiaiseksi. Oli vähän sellainen aamu.

Mietin kauneutta - ikkunanäkymääni, hiljaisia katuja, sitä miestä jolla oli punainen kaulaliina, polkupyörää, tuoretta leipää - ja kauheutta - auton valokeilaan jäämistä pimeällä postin pihalla, nyt tiedän miksi kauriit pysähtyvät tielle. Huomaan että keksin helpommin kauniita kuin kauheita asioita. Mietin kulkutauteja, nälänhätää, välinpitämättömyyttä, puiden hakkaamista, mainoslehtiä ja tiemelua, joka väsyttää minua päivä päivältä enemmän ja jota onnistun välttelemään melko hyvin. Missään kauheassa asiassa ei kuitenkaan ole yhtä paljon kauheutta kuin kauniissa asioissa on kauneutta. En minä pysty enää hahmottamaan maailmaani negaatioiden mukaan. En sen mukaan, mitä puuttuu. Mieluummin sen mukaan, mitä on.

Olen jälleen lukenut Frommia. Fromm kertoo vieraantumisesta, ahdistuksesta joka on nykyihmiselle normaalitila. Olkoonkin että Frommin nykyaika on 1950-luku - sitä tekstiä voi lukea suoraan kuvauksena tästä päivästä. Fromm kertoo minuuden hukkaamisesta, itsensä ja toisten näkemisestä välineenä, ihmissuhteiden kaupallistumisesta ja sisäisestä turvattomuudesta, jota yritetään turhaan korvata taloudellisella turvallisuudella.

Ruokapöydässä kerroin, että haluaisin antaa ihmisille hyviä asioita. Toinen kertoi, että haluaisi estää ihmisiä saamasta pahoja asioita. Annoimme toisillemme kirjavinkkejä.

Eilen olisin halunnut kertoa, että Mäki-Matin ihanan puutaloalueen vanhukset asuvat isoissa monen asunnon taloissaan yksin eivätkä uskalla ottaa vuokralaisia. En tiedä mitä sille asialle voisi tehdä.

Kulttuurihistorian lukupiirissä hämmästeltiin keskiajan taikauskoisia parannuskeinoja, hämmästeltiin sitä miten niin itsestäänselviä asioita ei tajuttu. Minä mietin, mitä 2000-luvun asioita hämmästellään sadan vuoden päästä. Mietin, mitä itsestäänselvää me emme nyt tajua.

Nykyhetkeni on tänään joustava käsite - se voi olla tällä sekunnilla, tänään, viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, sata vuotta kumpaankin suuntaan, tämä vuosituhat tai tämä hetki jonka ajan ihmislaji on elänyt maan päällä.