Tänä aamuna luokkatoveri ihmetteli, miksi luokassa tuoksuu popcorn.
Minä tunnustin paukutelleeni sellaisia aamiaiseksi. Oli vähän sellainen
aamu.
Mietin kauneutta - ikkunanäkymääni, hiljaisia katuja, sitä miestä jolla
oli punainen kaulaliina, polkupyörää, tuoretta leipää - ja kauheutta -
auton valokeilaan jäämistä pimeällä postin pihalla, nyt tiedän miksi
kauriit pysähtyvät tielle. Huomaan että keksin helpommin kauniita kuin
kauheita asioita. Mietin kulkutauteja, nälänhätää,
välinpitämättömyyttä, puiden hakkaamista, mainoslehtiä ja tiemelua,
joka väsyttää minua päivä päivältä enemmän ja jota onnistun
välttelemään melko hyvin. Missään kauheassa asiassa ei kuitenkaan ole
yhtä paljon kauheutta kuin kauniissa asioissa on kauneutta. En minä
pysty enää hahmottamaan maailmaani negaatioiden mukaan. En sen mukaan,
mitä puuttuu. Mieluummin sen mukaan, mitä on.
Olen jälleen lukenut Frommia. Fromm kertoo vieraantumisesta,
ahdistuksesta joka on nykyihmiselle normaalitila. Olkoonkin että
Frommin nykyaika on 1950-luku - sitä tekstiä voi lukea suoraan
kuvauksena tästä päivästä. Fromm kertoo minuuden hukkaamisesta, itsensä
ja toisten näkemisestä välineenä, ihmissuhteiden kaupallistumisesta ja
sisäisestä turvattomuudesta, jota yritetään turhaan korvata
taloudellisella turvallisuudella.
Ruokapöydässä kerroin, että haluaisin antaa ihmisille hyviä asioita.
Toinen kertoi, että haluaisi estää ihmisiä saamasta pahoja asioita.
Annoimme toisillemme kirjavinkkejä.
Eilen olisin halunnut kertoa, että Mäki-Matin ihanan puutaloalueen
vanhukset asuvat isoissa monen asunnon taloissaan yksin eivätkä uskalla
ottaa vuokralaisia. En tiedä mitä sille asialle voisi tehdä.
Kulttuurihistorian lukupiirissä hämmästeltiin keskiajan taikauskoisia
parannuskeinoja, hämmästeltiin sitä miten niin itsestäänselviä asioita
ei tajuttu. Minä mietin, mitä 2000-luvun asioita hämmästellään sadan
vuoden päästä. Mietin, mitä itsestäänselvää me emme nyt tajua.
Nykyhetkeni on tänään joustava käsite - se voi olla tällä sekunnilla,
tänään, viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, sata vuotta kumpaankin
suuntaan, tämä vuosituhat tai tämä hetki jonka ajan ihmislaji on elänyt
maan päällä.
perjantai, 1. joulukuu 2006
Kommentit