Kestoteemana mielessäni on viime kuukausina ollut, millaiset
alitajuiset oletukset vaikuttavat mielikuvaani maailmasta ja ihmisistä.
Mihin uskon silloin, kun en ajattele? Ja mikä on vaikuttanut näiden
oletusten muodostumiseen? Millaisessa kulttuurissa elän, millaisessa
perheessä olen kasvanut? Miten kielen rakenne ja kielenkäytön tapa
vaikuttaa ajattelutapaani?
Kristityssä perheessä kasvaneen ihmisen maailmankatsomus pohjautuu
aikuisenakin kristilliseen ihmiskäsitykseen ja arvoihin, vaikka hän
olisikin tietoisessa mielessään tehnyt selväksi, ettei hänen
henkilökohtainen uskonsa vastaa Raamatun kirjoituksia ja seurakunnan
oppeja. Materialistisessa tiedeuskovaisessa perheessä (ja
kouluympäristössä) kasvaneen ihmisen perusoletus lienee, että ihminen
on satunnainen ja hetkellinen lihan ja aivosähkön yhdistelmä, jonka
tekemisiä ohjaavat hormonitoiminta, geeniperimä ja jokin järjeksi
kutsuttu.
Arvelisin, että näitä perusoletuksia ei huomaa ellei pysähdy
kaivelemaan niitä esiin. Minä yllätyin viime viikolla, kun huomasin
että maailmankatsomukseni pohjaa sielunvaellusoppiin ja panteismiin. En
minä sitä ole tietoisesti ajatellut pitkään aikaan. Minusta tuntuu siltä,
että se energia, joka saa maailman pyörimään, "se jokin pyhä", chi, on
yhtälailla kaikessa elävässä ("elävä" on laaja käsite). Ja minusta myös
tuntuu siltä, että ihmisen
elämä ei ole kertatapaus, että on jonkinlainen ydin, jota voi kutsua
sieluksi, ja että se on matkalla jostakin johonkin. Lisäksi minusta tuntuu
siltä, että elämä ei ole sattumanvaraista, että on olemassa perusteita,
syitä, johdonmukaisuutta, Totuus, jonka olen unohtanut ja joka minun on
mahdollista muistaa uudestaan.
Luin tällä viikolla uudestaan Michaelin käsikirjan (kirjoittaneet José
Stevens ja Simon Warwick-Smith). Se on käytännönläheinen ja näppärä
järjestelmä, joka kuvaa sielun kehitystä ja persoonallisuuden
rakennetta. Ensimmäistä kertaa luin sen kai 13-vuotiaana, ja silloin se
kolahti minuun niin lujaa että siitä jäi pysyvä jälki. Sittemmin olen
yrittänyt suhtautua siihen kriittisesti, rationaalisesti, vertaillen ja
kyseenalaistaen. Enää en pidä sitä absoluuttisena ja väistämättömänä
totuutena. Toisaalta, kirjan tekijätkään eivät koskaan ole väittäneet
että se olisi sitä. Kuitenkin huomaan suhtautuvani ihmisiin ja itseeni
hyvin pitkälti tuon järjestelmän pohjalta.
Lisäksi minuun vaikuttavat kuitenkin vahvasti tieteellinen ajattelutapa
(järjen ja logiikan korostunut ja itsestäänselvä asema ajattelussa),
lineaarinen aikakäsitys ja suomalainen kulttuuriympäristö sekä sen
tarjoamat ihanteet. Ainakin. Varmasti on muitakin järjestelmiä ja
itsestäänselviä totuuksia, joita en näe.
Sekä yliopistolla että ammattikorkeakoululla on omat ajattelun
kehikkonsa, joiden sisään opiskelijan ajattelutavan on mahduttava, sekä
oma kielenkäyttönsä, joka tietenkin on osa kehikkoa. Minua huolestuttaa
se, että opiskelu vääntää mieleni sellaisille urille, joissa sen ei ole
hyvä olla. Minua huolestuttaa se, että kykyni ajatella omaperäisesti on
jo rajoittunut, ja että se saattaa rajoittua edelleen.
Tietenkin on selvää, että joitain rajoituksia ja sopimuksia on tehtävä
jotta yhdessä ihmisten kanssa voisi toimia. Valitettavaa kuitenkin on,
että omia rajoituksiaan ei yleensä tiedosta. Minä en huomaa kaikkia
niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet mieleni rakenteeseen. Tavallaan
se on pelottavaa, tavallaan se antaa vapauden - jos minun mieleni on
rajoittunut nyt, millaisia vaihtoehtoja en vielä ole ottanut huomioon?
Millaisia havaitsemisen, ajattelun ja puhumisen tapoja on olemassa?
Minkälaisia rakenteita muilla ihmisillä on?
Tämä liittyy olennaisesti myös toiseen minua viime aikoina
vaivanneeseen kysymykseen, "mikä tässä yhteiskunnassa on vialla?" Mitkä
itsestäänselvinä pidetyt rakenteet estävät ihmisiä tulemasta
onnellisiksi?
Pommitan itseäni vaihtoehtoisilla maailmankatsomuksilla,
vaihtoehtoisilla havaintotavoilla, vaihtoehtoisilla toimintatavoilla,
jotta saisin selville mitä itse oletan, ja voisinko olettaa toisin.
Toiset ihmiset ovat peili.
Olisi aika todella mukavaa jos arvoisilta lukijoiltani löytyisi jotain
kommentoitavaa näihin asioihin liittyen. Ihan erityisesti minusta olisi
hienoa, jos paljastaisitte joitakin järjestelmiä, joille teidän
maailmankatsomuksenne pohjaa. En nyt tarkoita mitään loogisen
päättelyketjun kautta saavutettuja lopputuloksia, vaan sitä miltä tuntuu. En usko että kovinkaan moni maailmankatsomus
rakentuu logiikalle ja objektiivisuudelle (mitä hittoa se on).
Aioin suunnitella tästä aiheesta oikein järjestelmällisen kyselyn,
mutta oikeanlaisen kyselyn tekeminen tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä.
Sanokaa nyt vaan mitä ajattelette, kun kuitenkin ajattelette jotain.
perjantai, 25. elokuu 2006
Kommentit