Kestoteemana mielessäni on viime kuukausina ollut, millaiset alitajuiset oletukset vaikuttavat mielikuvaani maailmasta ja ihmisistä. Mihin uskon silloin, kun en ajattele? Ja mikä on vaikuttanut näiden oletusten muodostumiseen? Millaisessa kulttuurissa elän, millaisessa perheessä olen kasvanut? Miten kielen rakenne ja kielenkäytön tapa vaikuttaa ajattelutapaani?

Kristityssä perheessä kasvaneen ihmisen maailmankatsomus pohjautuu aikuisenakin kristilliseen ihmiskäsitykseen ja arvoihin, vaikka hän olisikin tietoisessa mielessään tehnyt selväksi, ettei hänen henkilökohtainen uskonsa vastaa Raamatun kirjoituksia ja seurakunnan oppeja. Materialistisessa tiedeuskovaisessa perheessä (ja kouluympäristössä) kasvaneen ihmisen perusoletus lienee, että ihminen on satunnainen ja hetkellinen lihan ja aivosähkön yhdistelmä, jonka tekemisiä ohjaavat hormonitoiminta, geeniperimä ja jokin järjeksi kutsuttu.

Arvelisin, että näitä perusoletuksia ei huomaa ellei pysähdy kaivelemaan niitä esiin. Minä yllätyin viime viikolla, kun huomasin että maailmankatsomukseni pohjaa sielunvaellusoppiin ja panteismiin. En minä sitä ole tietoisesti ajatellut pitkään aikaan. Minusta  tuntuu siltä, että se energia, joka saa maailman pyörimään, "se jokin pyhä", chi, on yhtälailla kaikessa elävässä ("elävä" on laaja käsite). Ja minusta myös tuntuu siltä, että ihmisen elämä ei ole kertatapaus, että on jonkinlainen ydin, jota voi kutsua sieluksi, ja että se on matkalla jostakin johonkin. Lisäksi minusta tuntuu siltä, että elämä ei ole sattumanvaraista, että on olemassa perusteita, syitä, johdonmukaisuutta, Totuus, jonka olen unohtanut ja joka minun on mahdollista muistaa uudestaan.

Luin tällä viikolla uudestaan Michaelin käsikirjan (kirjoittaneet José Stevens ja Simon Warwick-Smith). Se on käytännönläheinen ja näppärä järjestelmä, joka kuvaa sielun kehitystä ja persoonallisuuden rakennetta. Ensimmäistä kertaa luin sen kai 13-vuotiaana, ja silloin se kolahti minuun niin lujaa että siitä jäi pysyvä jälki. Sittemmin olen yrittänyt suhtautua siihen kriittisesti, rationaalisesti, vertaillen ja kyseenalaistaen. Enää en pidä sitä absoluuttisena ja väistämättömänä totuutena. Toisaalta, kirjan tekijätkään eivät koskaan ole väittäneet että se olisi sitä. Kuitenkin huomaan suhtautuvani ihmisiin ja itseeni hyvin pitkälti tuon järjestelmän pohjalta.

Lisäksi minuun vaikuttavat kuitenkin vahvasti tieteellinen ajattelutapa (järjen ja logiikan korostunut ja itsestäänselvä asema ajattelussa), lineaarinen aikakäsitys ja suomalainen kulttuuriympäristö sekä sen tarjoamat ihanteet. Ainakin. Varmasti on muitakin järjestelmiä ja itsestäänselviä totuuksia, joita en näe.

Sekä yliopistolla että ammattikorkeakoululla on omat ajattelun kehikkonsa, joiden sisään opiskelijan ajattelutavan on mahduttava, sekä oma kielenkäyttönsä, joka tietenkin on osa kehikkoa. Minua huolestuttaa se, että opiskelu vääntää mieleni sellaisille urille, joissa sen ei ole hyvä olla. Minua huolestuttaa se, että kykyni ajatella omaperäisesti on jo rajoittunut, ja että se saattaa rajoittua edelleen.

Tietenkin on selvää, että joitain rajoituksia ja sopimuksia on tehtävä jotta yhdessä ihmisten kanssa voisi toimia. Valitettavaa kuitenkin on, että omia rajoituksiaan ei yleensä tiedosta. Minä en huomaa kaikkia niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet mieleni rakenteeseen. Tavallaan se on pelottavaa, tavallaan se antaa vapauden - jos minun mieleni on rajoittunut nyt, millaisia vaihtoehtoja en vielä ole ottanut huomioon? Millaisia havaitsemisen, ajattelun ja puhumisen tapoja on olemassa? Minkälaisia rakenteita muilla ihmisillä on?

Tämä liittyy olennaisesti myös toiseen minua viime aikoina vaivanneeseen kysymykseen, "mikä tässä yhteiskunnassa on vialla?" Mitkä itsestäänselvinä pidetyt rakenteet estävät ihmisiä tulemasta onnellisiksi?

Pommitan itseäni vaihtoehtoisilla maailmankatsomuksilla, vaihtoehtoisilla havaintotavoilla, vaihtoehtoisilla toimintatavoilla, jotta saisin selville mitä itse oletan, ja voisinko olettaa toisin. Toiset ihmiset ovat peili.

Olisi aika todella mukavaa jos arvoisilta lukijoiltani löytyisi jotain kommentoitavaa näihin asioihin liittyen. Ihan erityisesti minusta olisi hienoa, jos paljastaisitte joitakin järjestelmiä, joille teidän maailmankatsomuksenne pohjaa. En nyt tarkoita mitään loogisen päättelyketjun kautta saavutettuja lopputuloksia, vaan sitä miltä tuntuu. En usko että kovinkaan moni maailmankatsomus rakentuu logiikalle ja objektiivisuudelle (mitä hittoa se on).

Aioin suunnitella tästä aiheesta oikein järjestelmällisen kyselyn, mutta oikeanlaisen kyselyn tekeminen tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Sanokaa nyt vaan mitä ajattelette, kun kuitenkin ajattelette jotain.