Painovoima liimaa kehon mattoon, nojatuoliin, lattiaan, sohvaan, aina kun annan sille periksi. Juuri kun aioin pakottaa itseni yliopistolle netin ääreen, postiluukusta kolahti ilmoitus liittymän kytkennästä.

Rokkistatsit:

- uusia ehdottomasti kuunneltavia bändejä: 2 (Opeth ja Soilwork)
- bändejä joiden levyt on sittenkin hankittava: 2 (Risto ja Rubik)
- uusia tuttuja: ~20
- uusia puhelinnumeroita: 4
- liftikyytien määrä: 7 (menomatkalla 1, paluumatkalla 6)
- unta yhteensä kolmen yön aikana: ~8h

Jumalattoman onnellinen olo, edelleen, ääni on painoksissa ja rintakehä palanut, rannekkeista en luovu ainakaan pariin kuukauteen. Kuuntelen Magenta Skycodea niin isolla volyymilla että äänessä voi uida ja laulan tällä kovia kärsineellä kurkulla sanattomia melodioita.

Minulla on heimo. Ihan selvästi on. Riston keikalla huusin ja nauroin ja heiluin kuin heikkopää, ja kun satuin katsomaan vierustoveria silmiin niin tiesin että olemme samaa heimoa. Samoin tiesin sen silloin kun perjantaiyönä neljältä heräsin siihen että naapuriteltasta kuuluu uskomattoman hyvää musiikkia, ja kun menin kertomaan heille tunteistani ja totesimme yhdessä että Porcupine Treen takiahan täällä ollaan. Samoin tiesin sen kun puolustin rakkaudella tehtyä huumorimusiikkia kyynisille kriitikoille, yhdessä Tanelin kanssa. Musiikki vahvistaa heimoa. Rakkaus hyvään musiikkiin on merkki siitä että meidän sisällämme on samanlainen koneisto, se todistaa että aina löytyy ystävä.

Ilosaarirokin suuri enemmistö koostuu ystävistä. Jos joku kaatuu, hänet nostetaan ylös. Jos joku kaipaa vettä, hänelle annetaan sitä. Jos jonkun teltta on kastunut, kutsutaan omaan telttaan nukkumaan. Rokkielämä on täynnä pieniä ystävyyden eleitä ja yhteisymmärrystä - juomien ja ruokien tarjoamista, frisbeenheittoa, yleisiä sohvia, spontaaneja diskoja.

Aamuisin minä seisoin telttani edustalla ja katselin hitaasti heräävää rokkiväkeä. Liikutuin. Minä taidan rakastaa niitä ihmisiä. Taneli mietti että mitä jos jonkun toisen lajin arkeologit löytäisivät festarialueen jäänteet, mitä jos se olisi ainoa asia mitä jäisi jäljelle, millaisen kuvan se antaisi. Minusta tuntuu että se olisi oikein hyvä otanta. Festarit ovat inhimillisyyden tiivistelmä.

Eilen kotiinpaluu tuntui kiistattoman pahalta. Minä en nyt ihan rehellisesti osaa sanoa onko Jussi minun puolellani, onko meillä yhteisymmärrystä. Toki minä ymmärrän että on muitakin asioita kuin musiikki, mutta musiikki nyt vaan on minun elämässäni se jatkuva yhteisöä vahvistava tekijä, se asia joka helpoiten todistaa yhteenkuuluvuuden. Yritin eilen keksiä muita asioita jotka tekisivät sen yhtä kiistattomasti ja helposti, mutta en keksinyt.

Minä tiedän että on paljon miehiä joilla on tämä ongelma. Minusta tuntuu että massiivisesti suurempi osa tuosta musiikkiyhteisöstä on miehiä. Ja hyvin monilla näistä miehistä on tyttöystävä jolle musiikki ei merkitse samaa. Minä en tiedä mikä yhteisymmärrys niiden parien välillä vallitsee. Jostainhan sen on tultava.

Kuitenkin olen täysin varma siitä että olen tällä hetkellä onnellinen. Onnellisuus on jotain suurempaa, onnellisuus on sitä että minä olen oikeassa paikassa ja juuri se ihminen joka haluankin olla, rauhassa. Parisuhdekiemurat selviää kun selviää.