Monen päivän ajan on tehnyt mieli kirjoittaa kunnollista kaunokirjallista tekstiä. Vielä juuri ennen nukahtamistakin on ollut se olo. Kirjoittaminen pitäisi sijoittaa aikatauluun, jotta sillä olisi aikaa - pitäisi sopia itsensä kanssa että pyykinpesun ja kurssinvalmistelun väliset kaksi tuntia on pyhitetty kirjoittamiselle.

Minussa on jokin sisäinen kriitikko joka yrittää estää minua kirjoittamasta suoraan miltä tuntuu. Se on hyvä naamioitumaan, en aina tajua etten se ole minä kokonaan.

Tuntuu siltä kuin Jussin kanssa olisi nyt jonkinlainen uusi onni. Hauras, tunnusteleva, kehittyvä, vastasyntynyt, sellainen jota ei saa haavoittaa kovalla tylpällä kritiikillä. Sellainen jonka kanssa pitää olla rauhassa ja tukea sitä kaikin keinoin, pitää se lämpimässä ja hymyillä sille paljon, jotta se oppisi joskus nauramaan.

Olen muistanut joitakin asioita jotka olin jo unohtanut, ja uskon että keksin vielä lisää. Halusin kirjoittaa tästä pitemminkin, mutta nyt on mentävä elämään.