Oon ollut viimeiset neljä tuntia niin väsynyt että alkaa jo itkettää, niskassa lainehtii väsymyksen aikaansaama vilunväristysten meri, silti minun oli pakko lukea kolmen viime kuukauden blogimerkinnät läpi. Alan pikkuhiljaa tajuta olevani harvinainen. Siis ihan tosissaan kummallinen tapaus. En tiedä olenko nero vai hullu vai ilmapallo vai viidennen tason vanha sielu kovassa koulussa, mutta siitä olen varma että minunlaisiani ei ole mitenkään kukkuraisella kädellä kylvetty.

Saatan elää vielä neljä kertaa niin kauan kuin olen elänyt nyt.