Sijainti: Rotuaari, Henkkamaukkaa vastapäätä. Ihmiset kulkee ohi ja minä näytän ehkä aika hassulta läppärin kanssa. Katusoittaja lopetti soittamisen.

Oulu on siitä mukava kaupunki että ihmiset alkavat jutella kun laittaa kirpparipöytäänsä kuntoon. Seitsemän vuoden aikana Jyväskylässä ei ole koskaan tapahtunut tuollaista, tosi monen kanssa syntyi juttua.

Perjantaina: Ilosaarirock. Odotan sitä innolla useasta syystä.

1) Pääsen muualle, ihmisten pariin.
2) Saan kuulla elävää musiikkia. Sitä kokemusta ei ole ollut melkein kolmeen kuukauteen, tuntuu oudolta.
3) Jussi tarvitsee omaa rauhaa, ja näinhän sitä saa. Minun pitäisi muutenkin olla enemmän muualla kuin kotona.
4) Uusi liftausreitti, Juonen lippu ja puolituttujen puolijoukkuetelttaan tunkeminen. Seikkailua siis.
5) Porcupine Tree.

Olen lakannut pohtimasta muita festivaaleja, koska totuus on että minulla ei ole rahaa. Jään luultavasti Ouluun Qstock-viikonlopuksi, jotta saan edes jotain kokemusta sen fiiliksestä. Ja sitäpaitsi Anna tulee tänne, ja Anna on kiva.

Perttu tulee perjantaina Suomeen. Jes!

Ulos meneminen parantaa oloa. Ihmisissä on jotain lohduttavaa ja innostavaa, kaikenlaisissa ihmisissä. Uskon että Rokissa on aika iloinen olo, kun saa töllistellä ja tutustua ja diggailla ja tanssia. Olen huolissani ainoastaan uneni laadusta, mutta toisaalta, kaiken sen keikkailun jälkeen uni onnistuu luultavasti missä tahansa kuivahkossa horisontaalisessa tilassa, jossa jalkojen tiheys on suhteellisen pieni.

Sadeviitta pitäisi löytää.