Haastattelu meni emotionaalisessa mielessä käsittämättömän loistavasti, teknisessä mielessä hieman heikommin. Sen aukikirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Se on leikkaamista, rajaamista ja kehystämistä. Jännää kirjoittaa sellaisella tavalla jota ei ole ennen yrittänytkään.

Olen amatööri mutta ei se haittaa. Tekninen rutiini tulee sitten kun se tulee, sillä ei ole mikään kiire.

Viime yönä en meinannut saada unta kun olin niin innoissani. Huomenna taas pitäisi siivota koti jotta toimitus mahtuisi sisään. Luvassa kymmenkohtainen esityslista ja improkokkausta, joka sisältää bataatteja.

Olotiloistani kertoo ehkä parhaiten eilisen haastattelun avauskysymyksen säheltäminen: "siitähän tulee nyt seitsemän vuotta kun teidän ensimmäinen numero julk- eiku ensimmäinen levy julkaistiin, hups, lipsahti!"

Tänään oli siitäkin hyvä päivä, että tapasin sattumalta ensin Heidin ja Anteron (muffinsseja ja Karaokekimalainen) ja sitten Joonan ja Annan (piilomarkkinointia ruokakaupassa, tuntemattoman talon hissi, jugurttipiknik näkötornissa). Kannatti kääntyä siitä yhdestä kadunkulmasta silloin kun olin jo ihan vähällä mennä suoraan kotiin.

Silloin tällöin tulee omituinen olo. Se on kai sitä, ettei ole tottunut tällaiseen keskittyneisyyteen, ja siihen että kerta kaikkiaan luottaa tulevaisuuteen, itseensä ja kanssaihmisiinsä. Että ei epäile, ja olisi muutenkin liian kiireinen epäilläkseen.

Hitto sentään. Oikea asenne, oikeat ihmiset, oikeat ihmiset joilla on oikea asenne. Innostuminen!