Minua nolottaa nykyään aina kun puhun mitään rakkaudesta. Tai jos luen mitä olen joskus sanonut toisille rakkaudesta. Tuntuu hölmöltä. Osaisinkohan minä olla puhumatta siitä enää koskaan?

Kai se on siitä kiinni että elättelen edelleen jotain kuvaa rakkaudesta absoluuttisena ikuisesti jatkuvana jollakin tavalla pyhänä asiana. Tuntuu jotenkin irvokkaalta sanoa että rakkaus loppui. Siitä tulee sellainen tunne kuin halventaisin jotain arvokasta.

Voinkohan minä koskaan puhua rakkaudesta tosissani silloin kun en ole sen vallassa? Voisinkohan minä joskus sanoa siitä jotain sellaista mikä ei tunnu typerältä muutaman kuukauden päästä?