Lauantai. Käsissäni syntyi metsäolennon naamio, joka on jokin osa
minusta. Laitoin sen oven yläpuolelle. Se tuntuu olevan modernien
moraalikäsitysten ulkopuolella, se on selittämätön ja vaarallinen
joillekin. Se on kaarnaa, takiaisenlehtiä, ryteikköä, kevättä ja
syksyä, nuoruutta ja vanhuutta, se on ruma ja se on kaunis, eikä se
välitä näistä määrittelyistä.
Ikkunan takana oleva suuri orapihlaja raapii seiniä, pyörällä ajaessa
en meinannut päästä eteenpäin, naapuritalon katolla remonttimies
yrittää hallita ja hillitä tempovaa pressua.
Tässä kodissa on hyvä olla silloin kun ulkona on kylmää. Voi juoda
teetä ja syödä puuroa, kääriytyä peittoon ja kuunnella pakkasta tai
sadetta.
Orapihlaja peittää näkymäni kerroksittain, kun vaihdan katseen tarkennusta, näen uusia valoisampia kerroksia toisten takana.
Heidin toissayönä näkemä painajainen pelottaa minua vieläkin.
Joskus naamiot auttavat näkemään paremmin.
lauantai, 9. syyskuu 2006
Kommentit