Eilisellä tarinalla oli minua yllättävä loppu. Riittämättömyydenpeloistani huolimatta sain itseni lähtemään eräiden mukavien ihmisten illanviettoon, joka päätyi siihen että minut juotettiin melkoiseen humalaan. Tuli onnellinen olo. Ei niinkään siitä humalasta, vaan siitä avosylisyydestä ja kaverihengestä jolla minut otettiin mukaan. Sosiaalista itsetuntoa rakensi kyllä se että menin itsekseni, itsenäni, ilman Jussia turvana ja välittäjänä. Kai minussa kuitenkin on jotain hyvin. Vaikka kohtelenkin lähimpiäni aivan liian huonosti.

Nöyrtyä pitäisi, useammin ja paremmin. Minä tarvitsen muistutusta jotta tekisin niin.

Hyvä olo muuten, mutta tämän blogin suhteen ei. Olen lipsahtanut rohkeusharjoituksista raportointiin. En enää kirjoita peilatakseni maailmaa ja itseäni, en mene enää syvälle.

No, ehkä myöhemmin tänään. Tuntuu siltä että oloja muhii.